Hero image

Kiertoilmakypsentimet

Testasimme 21 kiertoilmakypsennintä, joiden hinnat vaihtelevat alle sadasta eurosta aina 350 euroon saakka. Testin perusteella hyvän laitteen saa jo 80 eurolla.

 

Testimme sisältää testitulokset ja kattavan artikkelin.

Eri laite sinkulle ja lapsiperheeseen

Kiertoilmakypsentimien testi sisältää laajasti tutkittua tietoa eri osa-alueista. Avaamme testin tuloksia tarkemmin artikkelissamme.

Artikkelissa perehdymme muun muassa laitteiden suorituskykyyn sekä ominaisuuksiin. Osa kypsentimistä on esimerkiksi tarkoitettu isojen määrien paistamiseen, ja toisiin mahtuu paljon vähemmän ruokaa. Paras airfryer voi olla sinkuille ja lapsiperheille eri laite.

Tutustu artikkeliin

Mitä testi sisältää?

Pinnalta täydellisen rapeaa ruokaa, ilman että kaikki lilluu rasvassa? Sellaista on mahdollista valmistaa kiertoilmakypsentimen avulla. Kiertoilmakypsentimiä kutsutaan myös esimerkiksi nimillä ilmafriteeraaja, ilmafriteerauskeitin tai airfryer.  Laite saatetaan hankkia rasvakeittimen korvaajaksi, sillä sen avulla voi friteerata hieman terveellisemmin, koska öljyä käytetään huomattavasti vähemmän.

Laitteiden välillä on eroja niin laadussa, hinnassa kuin ominaisuuksissakin. Osassa kypsentimiä on esimerkiksi ikkuna, josta näkee laitteen sisälle. Laitteiden hinnat vaihtelevat 80 euron ja 350 euron välillä. Ilman kokemusta voi olla vaikea tietää, mikä on omiin tarpeisiin hyvä kiertoilmakypsennin. Testasimme ilmafriteerauskeittimet puolestasi.

Pääset tutustumaan kattavaan testitaulukkoon, josta löytyy kymmeniä arvosanoja ja mittaustuloksia jokaisesta testin keittimestä. Näet taulukosta laitteiden ajantasaiset hinnat sekä tiedon, mistä airfryerit saa ostettua halvimmalla. Testituloksia voi rajata merkin, hinnan ja kokonaisarvosanan perusteella.

Kiertoilmakypsentimien vertailu on julkaistu verkkosivuillamme 14.4.2022 sekä painetun lehden numerossa 3/2022.

Näin testasimme kiertoilmakypsentimet

Airfryerit testattiin perusteellisesti ja puolueettomasti laboratoriossa. Testauksessa arvioitiin muun muassa kypsennyksen laatua ja nopeutta sekä laitteiden käyttömukavuutta, monipuolisuutta ja sähkönkulutusta. Näiden lisäksi arvosteltiin kypsentimien rakenteen laatu sekä turvallisuus.

Testissä kypsennettiin jäisiä ranskalaisia perunoita, kanankoipia, kevätkääryleitä, kinkkupiiras ja suklaakakku. Kypsennetyistä ruoka-aineista arvioitiin ulkonäkö, rapeus, maku, koostumus ja ruskistumisen tasaisuus. Lisäksi kanankoipien osalta tarkastettiin, että kaikki laitteet kuumensivat ruuan vähintään 85-asteiseksi.

Lue lisää kiertoilmakypsentimien testauksesta

 

Kiertoilmakypsentimistä testattiin ruuan sekä optimaalinen valmistusmäärä (vasemmalla) että suurin mahdollinen kerralla valmistettava määrä.

Nämä kiertoilmakypsentimet testasimme

Clas Ohlson 44-4412
Electrolux Explore 6 Air Fryer E6AF1-6ST
Emerio AF-123544
Ninja Foodi AG551EU
OBH Nordica AG3018S0 Easy Fry Compact Digital
OBH Nordica AG401DS0 Easy Fry Deluxe
OBH Nordica AG501DS0 Easy Fry & Grill Classic+ 2 in 1
OBH Nordica AG5018S0 Easy Fry & Grill Classic 2 in 1
OBH Nordica AG5058S0 Easy Fry & Grill Precision 2 in 1
OBH Nordica AG505DS0 Easy Fry & Grill Precision 2 in 1 Digital
OBH Nordica AG701DS0 Easy Fry XXL
Philips HD9200/90 Essential L
Philips HD9252/90 Essential L
Philips HD9270/96
Philips HD9650/90 Airfryer XXL Avance
Philips HD9867/90
Princess 182065
Princess 182037 Smart Aerofryer
Severin FR 2445 Airfryer XXL
Tristar FR-6964
Wilfa AF1B-350

Tietoa meistä

Kuluttajaa lukemalla teet fiksuja valintoja

Kuluttaja on lehti sinulle, joka haluat perustaa ostopäätöksesi tutkittuun tietoon ja faktoihin. Teemme perusteellisen tutkimustyön puolestasi, jolloin sinun on helppo tehdä hyviä kauppoja ja löytää paras vastine rahoillesi.

Lukemalla Kuluttajaa pysyt ajan hermolla ja tiedät, kuinka toimia ongelmatilanteissa. Tilaajana maksat vain laadukkaasta sisällöstä. Olemme ylpeästi puolueeton toimija, emmekä julkaise mainoksia.

Lue lisää

Testaamme tuotteet puolestasi

Kuluttaja on Suomen suurin testaaja. Testaamme tuotteita ja palveluita yli sadassa eri tuoteryhmässä kodinkoneista vakuutuksiin. Julkaisemme vuosittain puolueettomat tutkimustulokset yli tuhannesta tuotteesta.

Testimme pohjautuvat aina tutkittuun tietoon ja tiukkoihin arviointikriteereihin. Emme ota testattavia tuotteita vastaan yrityksiltä, vaan ostamme ne kaupasta samaan tapaan kuin sinäkin ostaisit. Kaikki tuotteet testataan puolueettomissa ja tarkoin valituissa laboratorioissa yhteistyössä muiden maiden kuluttajalehtien ja -järjestöjen kanssa.

Testimme pitävät sisällään keskeiset tuotteen tai palvelun laatuun liittyvät ominaisuudet, olipa sitten kyse kestävyydestä, turvallisuudesta tai taloudellisuudesta. Kunkin testin yhteydessä kerromme tarkemmin käyttämistämme testausmenetelmistä.

Lisätietoa testauksesta

Sivun kuvat: Juha Valkeajoki, Laura Oja ja ICRT

Ladataan...

Kuluttaja

Kuluttajan avulla teet onnistuneita ostopäätöksiä. Testaamme puolestasi yli tuhat tuotetta vuosittain.