Yleiskone.

Yleiskoneet

Testasimme 27 yleiskonetta, joiden hinnat vaihtelevat noin 200 eurosta 900 euroon. Hyviä taikinoita saa tehtyä halvimmillakin laitteilla, mutta testin parhaat laitteet ovat hintaluokan keskivaiheilta. Osa koneista sai testissä pyyhkeitä esimerkiksi hitaudesta ja puhdistettavuudesta.

 

Testimme sisältää testitulokset ja kattavan artikkelin.

Yleiskone.
Henkilö rikkomassa kananmunaa yleiskoneen kulhoon.

Parhaat yleiskoneet leivontaan ja ruoanlaittoon

Yleiskoneiden testi sisältää laajasti tutkittua tietoa eri osa-alueista. Avaamme testin tuloksia tarkemmin artikkelissamme, jossa perehdymme muun muassa laitteiden suorituskykyyn ja käyttömukavuuteen.

Esimerkiksi taikinoiden valmistuksessa on koneiden välillä selviä eroja. Jos yleiskonetta aikoo käyttää myös ruoanlaitossa apuvälineenä, varustelultaan sopivia vaihtoehtoja jää jäljelle vain muutamia.

Tutustu artikkeliin

Mitä testi sisältää?

Hyvä yleiskone on hyödyllinen hankinta erityisesti innokkaalle leipojalle. Yleiskoneella sekoitat ja vaivaat helposti erilaiset taikinat, mutta lisäosien avulla sitä voi hyödyntää myös monipuoliseen ruoanlaittoon. Erilaisia lisäosia ovat esimerkiksi raastin- ja viipalointiterät, tehosekoitin, sitruspuserrin ja lihamylly. Ennen yleiskoneen hankintaa kannattaakin miettiä omia käyttötarpeita, jotta laitteessa on kaikki tarvitsemasi varusteet.

Ostopäätöstäsi helpottaaksemme testasimme 27 yleiskonetta. Niiden hintahaarukka on valtava: hinnat vaihtelevat noin 200 ja 900 euron välillä. Useat yleiskoneet vatkaavat ja vaahdottavat hyvin, mutta hyvätkin laitteet ovat joskus todella hitaita. Yleiskoneet ovat tyypillisesti melko kovaäänisiä, mutta joukosta erottuu myös selvästi muita hiljaisempia laitteita.

Kattavaan testitaulukkoon on koottu kymmeniä arvosanoja ja mittaustuloksia testatuista tuotteista. Samasta taulukosta saat myös kätevästi selville, mitä ominaisuuksia tai lisäosia yleiskoneissa on. Näet taulukosta myös tuotteiden ajantasaiset hinnat ja voit katsoa, mistä yleiskoneen saa ostettua halvimmalla.

Yleiskonevertailu on julkaistu verkkosivuillamme 9.10.2024.

Lue myös: monitoimikoneiden testi.

Näin testasimme yleiskoneet

Yleiskoneet testattiin perusteellisesti ja puolueettomasti laboratoriossa. Suorituskykytesteissä arvioitiin kananmunan valkuaisten ja kermavaahdon vatkaaminen, kakku-, leipä- ja lettutaikinan valmistaminen sekä emulsiokastikkeen valmistus. Lisäksi arvioitiin käyttömukavuutta, melua, sähkönkulutusta, rakenteen ja materiaalien laatua, turvallisuutta sekä kestävyyttä.

Lue lisää yleiskoneiden testauksesta

Nämä yleiskoneet testasimme

Ankarsrum AKM6230
Bosch MUM5XW10
Bosch MUMS2VM00
Electrolux E5KM1-4BPT Create 5
Kenwood KMX750Bk kMix
Kenwood KVC3100W
Kenwood KVL 4100S Chef WL ja lisäosa AT340
Kenwood KVL 4100S Chef XL
Kenwood Prospero + KHC29.J0WH
Kenwood Titanium Chef Baker KVC65.001WH
Kenwood Titanium Chef Baker XL KVL85.004SI
Kenwood Titanium Chef Patissier XL KWL90.004SI
KitchenAid Artisan 5KSM125
KitchenAid Artisan 5KSM175
KitchenAid Artisan 5KSM185
KitchenAid Classic kitchen 5K45SSE
Philips HR7962/01 7000 series
Point POKM267
Russell Hobbs 23480-56
Sage The Bakery Boss
Sencor STM 6350 WH
Sencor STM 787
Sencor STM 7900
Smeg SMF02
Smeg SMF03
Smeg SMF13
Wilfa Probaker KM1GY-70

Katso testin tulokset

Tietoa meistä

Kuluttajaa lukemalla teet fiksuja valintoja

Kuluttaja on lehti sinulle, joka haluat perustaa ostopäätöksesi tutkittuun tietoon ja faktoihin. Teemme perusteellisen tutkimustyön puolestasi, jolloin sinun on helppo tehdä hyviä kauppoja ja löytää paras vastine rahoillesi.

Lukemalla Kuluttajaa pysyt ajan hermolla ja tiedät, kuinka toimia ongelmatilanteissa. Tilaajana maksat vain laadukkaasta sisällöstä. Olemme ylpeästi puolueeton toimija, emmekä julkaise mainoksia.

Lue lisää

Testaamme tuotteet puolestasi

Kuluttaja on Suomen suurin testaaja. Testaamme tuotteita ja palveluita yli sadassa eri tuoteryhmässä kodinkoneista vakuutuksiin. Julkaisemme vuosittain puolueettomat tutkimustulokset yli tuhannesta tuotteesta.

Testimme pohjautuvat aina tutkittuun tietoon ja tiukkoihin arviointikriteereihin. Emme ota testattavia tuotteita vastaan yrityksiltä, vaan ostamme ne kaupasta samaan tapaan kuin sinäkin ostaisit. Kaikki tuotteet testataan puolueettomissa ja tarkoin valituissa laboratorioissa yhteistyössä muiden maiden kuluttajalehtien ja -järjestöjen kanssa.

Testimme pitävät sisällään keskeiset tuotteen tai palvelun laatuun liittyvät ominaisuudet, olipa sitten kyse kestävyydestä, turvallisuudesta tai taloudellisuudesta. Kunkin testin yhteydessä kerromme tarkemmin käyttämistämme testausmenetelmistä.

Lisätietoa testauksesta

Sivun kuvat: IStock

Kuluttaja

Kuluttajan avulla teet onnistuneita ostopäätöksiä. Testaamme puolestasi yli tuhat tuotetta vuosittain.