Televisiot

3.95 €

Televisiot

25.1.2012| /
Testissä oli mukana 70 televisiota, joiden hinnat vaihtelevat noin 300 ja 4000 euron välillä. Testin televisiot ovat kooltaan 26-47 tuumaa.
Testattujen televisioiden kuvanlaadussa oli merkittäviä eroja. Suurimmat erot televisioiden välillä on edelleen liikkeentoistossa, eli kyvyssä toistaa sulavasti nopeasti liikkuvaa kuvaa. Puutteet liikkeentoiston sulavuudessa häiritsevät eri tavalla eri katsojia. Myös ruuduissa näkyvän valovuodon määrissä oli suuret erot.

Suuremmat televisiot ovat yhä suositumpia. Testissä oli mukana yhteensä 20 vähintään 46-tuumaista televisiota. Tämän kokoluokan televisioiden hinnat ovat tippuneet kovaa vauhtia. Oli ilahduttavaa huomata, että suurenkin kuvan voi saada aikaiseksi kohtuullisella sähkönkulutuksella. Esimerkiksi Philips 46PFL6606H:n tehontarve katselussa on 59 W. Samankokoisella plasmatelevisiolla kulutuslukema voi olla lähemmäs 300 wattia.

Huom! Televisiotesti tehdään eurooppalaisten kuluttajaorganisaatioiden yhteistyönä. Suuri osa nyt testatuista televisioista onkin tarkoitettu Keski-Euroopan markkinoille. Joidenkin mallien kohdalla testatun television mallinimi eroaa hieman Suomen valikoimiin kuuluvasta mallista. Erot mallinimissä on mainittu taulukossa.

Niiden televisioiden osalta, joista Suomessa myydään testattua vastaavaa mallia eri mallinumerolla, suosittelemme ostamaan nimenomaan Suomen markkinoille tarkoitetun version. Testissä olleella mallinumerolla varustetun television saattaa saada verkkokaupoista hieman halvemmalla, mutta täydellisestä toimivuudesta Suomen antenni- ja kaapeliverkoissa ei ole varmuutta.

Jos televisio ei ole Cable- tai Antenna Ready HD -hyväksytty, sille ei tehdä maksukorttilinkitystä, eivätkä maksulliset teräväpiirtokanavat näy. Peruskanavatkaan eivät välttämättä asennu oikein eivätkä ohjelmistopäivitykset toimi. Suomessa varmasti toimivien, testattuja vastaavien televisiomallien nimet löytyvät tulostaulukosta testatun mallin nimen alta.

Suomessa myytävät televisiomallit eroavat testatuista yleensä teräväpiirtovirittimien osalta. Myyjältä kannattaa tarkastaa ostettavan television toimivuus omassa käytössä. Maksullisia teräväpiirtolähetyksiä voi katsoa vain hyväksytyillä laitteilla. Kaikkien merkkien osalta Cable Ready HD- ja Antenna Ready HD -hyväksynnät voi tarkistaa testatutlaitteet.fi -verkkosivulta.

http://www.testatutlaitteet.fi

Testatut tuotteet

Vertailu Merkki Malli Hinta 2) KOKONAISARVOSANA
Näytä Philips 47PFL7606H/12 1250 🔒
Näytä Philips 46PFL9706H/12 2222 🔒
Näytä Philips 46PFL6806H/12 1099 3) 🔒
Näytä Philips 46PFL6606H/12 878 🔒
Näytä Philips 42PFL7606H/12 900 🔒
Näytä Philips 42PFL7406H/12 800 🔒
Näytä Philips 42PFL4606H/12 499 🔒
Näytä Philips 40PFL5606H/12 595 🔒
Näytä Philips 37PFL7606H/12 797 🔒
Näytä Philips 32PFL7606H/12 899 3) 🔒
Näytä Philips 32PFL5406H/12 411 🔒
Näytä Philips 32PFL4606H/12 364 🔒
Näytä Philips 32PFL3606H/12 299 🔒
Näytä Philips 26PFL3606H/12 270 🔒
Näytä Samsung UE46D7000 1289 🔒
Näytä Samsung UE46D6540 1350 🔒
Näytä Samsung UE46D6510 1248 🔒
Näytä Samsung UE46D6320 898 🔒
Näytä Samsung UE46D6200 899 🔒
Näytä Samsung UE46D5720 799 🔒
Näytä Samsung UE46D5700 950 🔒
Näytä Samsung UE46D5000 779 🔒
Näytä Samsung UE40D6750 1399 🔒
Näytä Samsung UE40D6320 849 🔒
Näytä Samsung UE40D6200 799 🔒
Näytä Samsung UE37D5700 720 🔒
Näytä Samsung UE37D5000 580 🔒
Näytä Samsung UE32D6200 599 🔒
Näytä Samsung UE32D4000 380 🔒
Näytä LG 47LW980S 1688 🔒
Näytä LG 47LW650S 1199 🔒
Näytä Sharp LC-46LE830E 1099 🔒
Näytä Sony KDL-46HX720 1250 🔒
Näytä Sony KDL-46EX720 1268 🔒
Näytä Sharp LC-46LE630E 1099 🔒
Näytä LG 42LW650S 999 🔒
Näytä LG 42PW450 499 🔒
Näytä LG 42LK450 446 🔒
Näytä LG 42LK430 556 🔒
Näytä LG 42LV375S 678 🔒
Näytä LG 42PT353 379 🔒
Näytä Sharp LC-40LE830E 1066 🔒
Näytä Sony KDL-40HX725 1100 🔒
Näytä Sony KDL-40EX725 890 🔒
Näytä Samsung LE40D550 487 🔒
Näytä Sony KDL-40EX520 668 🔒
Näytä Samsung LE40D503 389 🔒
Näytä Sony KDL-40BX420 438 🔒
Näytä Sony KDL-37EX525 751 🔒
Näytä LG 37LK450 498 🔒
Näytä Sharp LC-32LE630E 699 🔒
Näytä Sony KDL-32CX520 430 🔒
Näytä Sony KDL-32EX520 663 🔒
Näytä LG 32LK450 350 🔒
Näytä Sharp LC-32LE430E 533 🔒
Näytä LG 32LK430 360 🔒
Näytä Sony KDL-32BX420 399 🔒
Näytä Sony KDL-32BX320 388 🔒
Näytä Samsung LE26D450 405 🔒
Näytä Sharp LC-26LE430E 415 🔒
Näytä Panasonic TX-P46G30E 789 🔒
Näytä Panasonic TX-P46GT30E 1199 🔒
Näytä Panasonic TX-P42VT30E 1299 🔒
Näytä Panasonic TX-P42G30E 769 🔒
Näytä Panasonic TX-P42GT30E 1049 🔒
Näytä Panasonic TX-L37DT30E 1129 🔒
Näytä Panasonic TX-L32DT30E 899 🔒
Näytä Panasonic TX-L42E3E 849 🔒
Näytä Panasonic TX-L37E3E 680 🔒
Näytä Loewe Individual 32 Compose Sound 3D DR+ 3990 🔒