Kuinka pian rahoja on pyydettävä Ticketmasterilta takaisin, jos tapahtuma siirtyy?

”Aika riippuu tapahtuman järjestäjästä”, kommentoi Ticketmaster.

Kuluttaja sai vinkin tapauksesta, jossa asiakas halusi palauttaa lipunvälittäjä Ticketmasterilta urheiluotteluun ostamansa liput sillä perusteella, että tapahtuma siirtyi kuukaudella eteenpäin.

Asiakas kertoo kuitenkin saaneensa Ticketmasterilta vastauksen, että lippujen hintaa ei palauteta, koska hinnan palautuspyyntö olisi pitänyt tehdä vuorokauden sisällä ostosta – siis jo ennen kuin ajankohdan muutos oli edes tiedossa.

Ticketmaster Suomen markkinointijohtajan Riitta Peitsalan mukaan kyseessä lienee väärinkäsitys.

”Tässä kyseisessä tapauksessa lipunostaja on mahdollisesti sekoittanut kaksi asiaa eli Fan Guaranteen ja lippujen palautuksen.”

Ticketmasterin Fan Guarantee -palvelu oikeuttaa muun muassa lippujen perumiseen, kun hakemus tehdään 24 tunnin sisällä tilauksesta.

Sen sijaan tapahtuman siirtyessä lippujen palautukseen on oikeus ”tapahtumajärjestäjän asettamien aikarajojen sisällä”, Peitsala kertoo.

Peitsalan mukaan Ticketmaster toimii lippujen palautuksissa aina Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) asettamien sääntöjen mukaisesti. KKV:n mukaan jos tilaisuus peruuntuu tai sen ajankohta siirtyy, kuluttajalla on oikeus saada lipun hinta takaisin. Ohjeissa ei oteta kantaa siihen, kauanko oikeus on voimassa.

Peruutusoikeus riippuu järjestäjästä

Mitä tarkoitetaan tapahtumajärjestäjän asettamilla aikarajoilla? Peitsala ohjaa kysymään lisätietoja Ticketmasterin kansainväliseltä PR-tiimiltä.

Ticketmaster vastasi Kuluttajan kysymyksiin englanniksi sähköpostitse.

”Jos tapahtuma siirretään eikä asiakas pääse osallistumaan siihen, hän voi pyytää rahojen palautusta. Tiimimme käsittelee rahojen palautukset mahdollisimman nopeasti, mutta viime kädessä palautusten aikataulun määrittelee tapahtuman järjestäjä”, vastauksessa sanotaan.

Miten asiakkaan kannattaa menetellä, jos on ostanut Ticketmasterilta lipun tapahtumaan, joka siirtyy eikä siihen pääse osallistumaan?

”Tiimimme ottaa yhteyttä kaikkiin asiakkaisiin, joita asia koskee, ja kertoo heille heidän vaihtoehdoistaan.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.