Hero image

Näin testasimme

Testit tehdään puolueettomissa laboratorioissa yhdessä eri maiden riippumattomien kuluttajalehtien kanssa.

Voileipägrilli.

Suorituskyky

Leiville tehtiin aistinvarainen arviointi, jossa kiinnitettiin huomiota rapeuteen, koostumukseen, makuun ja paistotuloksen laatuun kokonaisuutena.

Valmistusajan arviossa huomioitiin esilämmitysaika ja valmistusaika kahdelta kierrokselta. Ruskistumista ja sen tasaisuutta arvioitiin erityisellä testilaitteella, joka laskee sopivasti ruskistuneen alueen pinta-alan. Nämäkin testit tehtiin kahteen kertaan.

Käyttömukavuus

Kolme laboratorion asiantuntijaa arvioivat käyttöohjeet, käyttöönoton, puhdistamisen ja säilytyksen.

Käyttöohjeen arviossa kiinnitettiin huomiota tekstin kokoon ja luettavuuteen, kuvien ja kuvioiden selkeyteen, ohjeisiin säätöjen tekemisestä ja paistoajoista sekä puhdistus- ja turvallisuusohjeisiin.

Käyttöönoton arviossa huomioitiin irrotettavien levyjen käsittely sekä merkkivalot ja kytkimet. Käytön helppouteen liittyen arvioitiin säätöjen tekeminen, painikkeet, kannen käytettävyys, laitteen vakaus kansi auki, leipien asettaminen ja pois ottaminen, kahva sekä kannen sulkeminen ja lukitus.

Puhdistamisen helppous arvosteltiin erikseen. Asiantuntijat arvostelivat paistopintojen puhdistettavuuden, irrotettavien levyjen pestävyyden ja ulkopintojen puhdistamisen. Säilytettävyyden arviossa huomioitiin painon lisäksi johdon irrotettavuus, kannen lukittavuus ja laitteen säilytys pystyasennossa.

Voileipägrilli, johon on kiinnitetty lämpömittareita.

Laitteiden lämpötilat mitattiin muun muassa kannen päältä ja kahvasta. Kahvat eivät kuumentuneet liikaa, mutta kansi kuumeni usealla laitteella polttavaksi, 80–100 asteeseen.

Sähkönkulutus

Tehontarve valmiustilassa ja käytössä mitattiin. Arvosanaa laskettaessa huomioitiin esilämmitykseen ja kahteen valmistusjaksoon kulutettu sähkö.

Materiaalien ja rakenteen laatu

Laboratorion asiantuntijat arvioivat laitteen rakenteen tukevuuden, rungon ja osien naarmuuntumisherkkyyden, liitokset, saranat, kahvat ja materiaalien laadun ja viimeistelyn.

Turvallisuus

Sähkö- ja lämpöturvallisuus tarkistettiin. Laboratoriossa mitattiin laitteen ulkopinnan korkein lämpötila käytön aikana.

Testitulokset

Artikkeli

Näin luet testitaulukkoa

Testivoittaja
Testin parhaat pisteet saanut tuote.

Hyvä ostos
Hinta-laatusuhteeltaan testin paras tuote.

Kokonaisarvosana 1–100 pistettä
Kokonaisarvosana on pyöristämättömien arvosanojen painotettu keskiarvo. Keskiarvo on kerrottu kymmenellä. Arvosanoja voi lisäksi laskea se, että tuote saa huonot pisteet tärkeässä ominaisuudessa, esimerkiksi turvallisuudessa.

Arvosanat 1–10 pistettä
Arvosanat on pyöristetty. Kuhunkin arvosanaan voi vaikuttaa jopa kymmeniä arviointeja ja mittaustuloksia.

Kuluttajan arvosanataulukko.

Testausta ympäri vuoden

Testimme on käynnissä jatkuvasti, mikä tarkoittaa sitä, että samaan testilaboratorioon lähetetään jopa joka kuukausi uusi testierä tuotteita. Testausmenetelmät ja arvosteluperusteet pidetään samoina testierästä toiseen, jotta eri testierissä testattujen tuotteiden tuloksia voisi vertailla keskenään. Arvosteluperusteet saadaan pidettyä samoina esimerkiksi referenssilaitteiden avulla, jolloin aiemmin testattu tuote testataan uudelleen ja sitä käytetään vertailukohtana uusille testattaville tuotteille.

Tarkistamme testattujen tuotteiden saatavuuden Suomessa myös aiemmin testattujen tuotteiden osalta aina kunkin testin julkaisuhetkellä. Poistamme tuolloin tuotelistasta ne aiemmin testatut tuotteet jotka eivät ole enää saatavilla. Näin varmistamme että lukijalla on mahdollisimman ajantasainen listaus testatuista saatavilla olevista tuotteista.

Sivun kuvat: IStock ja ICRT

Ladataan...
Ladataan...

Kuluttaja

Kuluttajan avulla teet onnistuneita ostopäätöksiä. Testaamme puolestasi yli tuhat tuotetta vuosittain.