Vaelluskengät

4.95 €

Vaelluskengät

15.6.2016|
Testit tehdään puolueettomissa laboratorioissa yhdessä eri maiden riippumattomien kuluttajalehtien kanssa.

Testasimme 9 puolikorkeaa vaelluskenkää. Kengille tehtiin teknisiä testejä kenkien testaamiseen erikoistuneessa laboratoriossa. Lisäksi 16-henkinen testipaneeli käytti kenkiä melkein parin kuukauden ajan. Tekniset testit tehtiin miesten mallille kokoa 42. Testipaneeli käytti kuitenkin sekä miesten että naisten kenkiä. Kengät käsiteltiin valmistajan ohjeen mukaan ennen testien alkua.

Päällismateriaalien laatu
Arvosanassa huomioitiin kengän lämmöneristävyys, vedenpitävyys ja hengittävyys.
Lämmöneristävyyttä testattiin -5°C lämpötilassa. Arvostelu perustuu siihen, kuinka paljon kengän sisäosan lämpötila laski tunnin aikana.

Vedenpitävyyttä testattiin niin sanotulla Fellner-testillä, jossa kenkää taivutetaan kahden tunnin ajan veteen upotettuna. Veden korkeus oli 2 cm pohjan yläreunan yläpuolella. Lisäksi tehtiin testi, jossa kenkä oli paikallaan hieman syvemmässä vedessä kahden tunnin ajan. Tässä testissä vettä oli alimman ja toiseksi alimman kengännauhan pujotusreiän puoleen väliin.

Hengittävyyttä testattiin mittaamalla kuinka paljon vesihöyryä pääsi siirtymään päällismateriaalin läpi.

Pohjan pitävyys
Pohjan liukkautta testattiin märällä ja kuivalla alustalla. Testissä käytetään erityistä mittalaitetta, jossa kengät liukuvat keraamisen laatan päällä. Testit tehtiin erikseen pelkän kannan ja koko pohjan osalta.

Materiaalien kulutuskestävyys
Vuorin kulutuskestävyyttä testattiin sekä märkänä että kuivana niin sanotulla Martindale-testillä. Testiä jatkettiin tarpeen mukaan kuivalla vuorilla 51 200 kierroksen ajan ja märällä vuorilla 25 600 kierroksen ajan.

Kengänpohjan kulutuskestävyyden lisäksi testattiin kengänpohjan taivutuskestävyys niin sanotulla Bennewart-testilaitteella. Testissä kengänpohjaan tehtiin alkuviilto ja sen jälkeen pohjaa taivutettiin edestakaisin 30 000 kertaa. Alkuviilto oli 2 mm:n pituinen. Viilto ei saanut kasvaa yli 4 mm.

Iskunvaimennuskykyä testattiin kengistä kantapään kohdalta. Testissä mitattiin kuinka hyvin kenkä vaimentaa jalkaan kohdistuvia iskuja.

Saumojen kestävyyttä testattiin mittaamalla päällisen ja pohjan välisen sauman repimislujuutta.

Kromi(VI) -pitoisuus nahassa
Kromi(VI) –yhdisteiden pitoisuus nahassa mitattiin. Arvosanalla ei ollut painoarvoa kokonaisarvosanaa laskettaessa, mutta jos nahasta löytyi kyseisiä yhdisteitä, kokonaisarvosanasta vähennettiin 15 pistettä.

Viimeisenä teknisenä testinä laitettiin kengännauhojen kiinnityksessä käytettävät hakaset kahdeksi vuorokaudeksi 1-prosenttiseen suolaliuokseen. Hakaset eivät ruostuneet testissä.

Testipaneeliin kuului yhteensä 16 henkilöä. Jokaista kenkää testasi 4 henkilöä, 2 naista ja 2 miestä. Testit kestivät yhteensä 6 viikkoa.

Ergonomia
Testipaneelin jäsenet arvioivat kenkien istuvuutta, jalkaterän asentoa, kengän varren pituutta, kengän jalkaan laittamista ja jalasta ottamista, kenkien painoa sekä sitomista. Lisäksi huomioitiin mahdolliset rakot ja hankaumat.

Ominaisuudet maastossa
Panelistit arvostelivat kengän vakauden, pohjan pitävyyden kuivalla ja märällä, sekä kengän mukavuuden epätasaisessa maastossa.

Hengittävyys ja likaantuminen
Testaajat arvioivat kenkien hengittävyyden ja alttiuden likaantumiselle.

Viimeistely ja yksityiskohdat
Panelistit arvioivat kenkien saumojen ja kengännauhojen laadun.

Kokonaisvaikutelma kengästä
Paneelitestin päättyessä testaajat antoivat vielä kokonaisarvion kengästä.

Pohjien kestävyyttä testattiin muun muassa tekemällä pohjaan 2 millimetrin alkuviilto, minkä jälkeen kenkää taivuteltiin edestakaisin 30 000 kertaa. Viilto ei saanut kasvaa yli 4:ää millimetriä.

water_resistance
Pohjan liukkautta testattiin märällä ja kuivalla alustalla laitteessa, jossa keraaminen alusta liikkuu kengän alla. Kone mittaa kitkan kengän ja alustan välillä.

slip_resistance
Pohjien kestävyyttä testattiin muun muassa tekemällä pohjaan 2 millimetrin alkuviilto, minkä jälkeen kenkää taivuteltiin edestakaisin 30 000 kertaa. Viilto ei saanut kasvaa yli 4:ää millimetriä.

flexing_resistance_3

 


Tämä on Kuluttajan maksullista sisältöä. Kirjaudu sisään tai osta testi.