Korvausta etuajassa olleesta lennosta?

Matkustajalla oli lentoliput Helsingistä Madridin kautta Rio de Janeiroon ja Brysselin kautta takaisin. Ensimmäisen lennon piti olla Madridissa kello 20.25, mutta se oli siellä vasta seuraavana aamuna kello 8.56. Lentoyhtiön mukaan viivästys johtui lentäjien hidastuslakosta. Matkustajat reititettiin uudelleen niin, että he olivat Riossa noin yhdeksän tuntia alkuperäistä aikataulua aiemmin. Matkustaja vaati EU-asetuksen mukaista 400 euron vakiokorvausta Madridin myöhästymisestä, koska lentoyhtiö ei ollut esittänyt todisteita viivästyksen syystä.

EU:n lentomatkustajalla on oikeus vakiokorvaukseen, kun hän saapuu lopulliseen määränpäähänsä vähintään kolme tuntia aikataulun mukaista saapumisaikaa myöhemmin. Jos myöhästyminen johtuu poikkeuksellisista olosuhteista, kuten työtaistelusta, ei oikeutta korvaukseen ole. Tässä tapauksessa lentoyhtiön ei kuitenkaan tarvinnut esittää todisteita työtaistelusta, koska matkustaja saapui lopulliseen määränpäähänsä aiemmin kuin sovittu, ei myöhemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.