Kirjava sohvakalusto

Kuluttaja osti sohvakaluston 4 025 eurolla. Vajaan vuoden kuluttua kaupasta ostaja oli myyjään yhteydessä, koska nahasta oli alkanut irrota väriä ja kalusto oli muuttunut kirjavaksi ja ruman näköiseksi. Myyjä vetosi valmistajan lausuntoon, jonka mukaan nahassa ei ollut todettu vikaa. Ostaja vaati kaupan purkua, koska kalusto ei ollut hintansa arvoinen.

Istuintyynyjen nahasta oli lähtenyt väriä eri kohdista. Kuvista ei voinut päätellä syytä, mutta kuvat eivät myöskään osoittaneet, että värin irtoaminen olisi johtunut ostajasta. Esteettinen haitta oli mer­kittävä. Ostajalla oli oikeus kaupan purkuun. Kalusto piti palauttaa myyjälle, myyjän oli palautettava ostajalle 3 300 euroa. Koko kaup­pahintaa ei tarvinnut palauttaa, koska ostaja oli käyttänyt sohvakalustoa lähes vuoden.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.