Hero image

Näin testasimme

Testi tehtiin kameralaboratoriossa kuluttajalehtien kansainvälisenä yhteistyönä.

Kamera.

Kameroille tehtiin teknisiä mittauksia ja käytännön testejä. Subjektiiviset arvostelut teki viiden henkilön testiryhmä. Kameroiden käyttömukavuutta arvioi kolme henkilöä. Mikäli ei toisin mainita, testit on tehty käyttäen normaalia polttoväliä (kuvakulma noin 47 astetta).

Kuvanlaatu 

Testattiin käyttäen automaattiasetuksia ja parasta jpeg-asetusta. Arvostelussa otettiin huomioon muun muassa kuvanlaatu hämärässä ja kuvanvakaimen toiminta eri valaistusolosuhteissa eri etäisyyksillä. Lisäksi arvioitiin kuvan kohina kameran pienimmällä polttovälillä, kuvan suorien linjojen vääristymät sekä erottelukyky tele- ja laajakulmapolttoväleillä.

Myös värintoistoa ja kuvan dynamiikkaa testattiin. Arvostelu perustuu sekä testitaulujen että todellisten kuvauskohteiden käyttöön. Tarkennusta testattiin myös lähikuvauksessa ja hämärässä. Kuvanvakainta testattiin käden tärinää jäljittelevällä testilaitteella, ja sen tehokkuus arvioitiin testikuvista.

Salaman toimintaa testattiin ottamalla kameralla kuvia eri etäisyyksiltä. Arvostelussa huomioitiin salaman voimakkuus, valon jakautuminen kuvauskohteessa ja salaman säätyminen esimerkiksi heijastumiin.

Testit tehtiin automaattisäädöillä, koska tavoitteena oli selvittää kameran suorituskykyä peruskäyttäjän näkökulmasta.

tynnyri

Esimerkiksi tynnyrivääristymä voidaan subjektiivisen arvion sijaan laskea, jolloin tulokset ovat varmasti vertailukelpoisia testierästä toiseen.

Käyttömukavuus

Arvostelu koostuu käyttöohjeiden kattavuuden, selkeyden ja käytännön käyttöarvon arvioinnista, kameran toimintanopeudesta ja käsittelyn helppoudesta. Toimintanopeuden arvioinnissa huomioitiin tarkennuksen nopeus ja laukaisuviive kuvaa otettaessa. Myös kameran käynnistymisnopeus valokuvaus- ja videokuvaus-tilaan mitattiin. Yksittäisen kuvan ottamisen lisäksi mitattiin kameroiden nopeus jatkuvassa kuvauksessa.

Kameran käsittelyn helppoudessa huomioitiin muistikortin asentaminen ja poistaminen, laukaisimen toiminta, zoomaus, videokuvan kuvaaminen ja katselu, akun vaihtaminen ja perusasetusten tekemisen helppous.

Videokuvaus

Videokuvan laatua arvioitiin kuvaamalla panorointia ja zoomausta sisältäviä otoksia päivänvalossa (3500 luksia, D65) ja hämärässä (11 luksia). Kuvanlaatua arvioitaessa otettiin erityisesti huomioon videokuvan terävyys ja liikkeentoisto sekä värientoistokyky. Myös kameran tallentaman äänen laatu arvioitiin. Videokuvausta arvioi kolme henkilöä. Kameroissa käytettiin videokuvauksen parasta laatuasetusta ja automaattiasetuksia. Testit tehtiin FullHD-tarkkuudella ja mahdollisuuksien mukaan myös UHD-tarkkuudella.

Näyttö ja etsin

Molempien laatua arvioitiin kirkkaassa ja hämärässä valaistuksessa. Myös näytön kyky toistaa liikkuvaa kuvaa huomioitiin. Lisäksi arvosteltiin näytön kirkkaus ja kontrasti eri katselukulmilla.

Testitulokset

Artikkeli

Näin luet testitaulukkoa

Testivoittaja
Testin parhaat pisteet saanut tuote.

Hyvä ostos
Hinta-laatusuhteeltaan testin paras tuote.

Kokonaisarvosana 1–100 pistettä
Kokonaisarvosana on pyöristämättömien arvosanojen painotettu keskiarvo. Keskiarvo on kerrottu kymmenellä. Arvosanoja voi lisäksi laskea se, että tuote saa huonot pisteet tärkeässä ominaisuudessa, esimerkiksi turvallisuudessa.

Arvosanat 1–10 pistettä
Arvosanat on pyöristetty. Kuhunkin arvosanaan voi vaikuttaa jopa kymmeniä arviointeja ja mittaustuloksia.

Kuluttajan arvosanataulukko.

Testausta ympäri vuoden

Testimme on käynnissä jatkuvasti, mikä tarkoittaa sitä, että samaan testilaboratorioon lähetetään jopa joka kuukausi uusi testierä tuotteita. Testausmenetelmät ja arvosteluperusteet pidetään samoina testierästä toiseen, jotta eri testierissä testattujen tuotteiden tuloksia voisi vertailla keskenään. Arvosteluperusteet saadaan pidettyä samoina esimerkiksi referenssilaitteiden avulla, jolloin aiemmin testattu tuote testataan uudelleen ja sitä käytetään vertailukohtana uusille testattaville tuotteille.

Tarkistamme testattujen tuotteiden saatavuuden Suomessa myös aiemmin testattujen tuotteiden osalta aina kunkin testin julkaisuhetkellä. Poistamme tuolloin tuotelistasta ne aiemmin testatut tuotteet jotka eivät ole enää saatavilla. Näin varmistamme että lukijalla on mahdollisimman ajantasainen listaus testatuista saatavilla olevista tuotteista.

Sivun kuvat: ICRT ja IStock

Ladataan...
Ladataan...

Kuluttaja

Kuluttajan avulla teet onnistuneita ostopäätöksiä. Testaamme puolestasi yli tuhat tuotetta vuosittain.