Pankkien palvelukatkot kestävät toistuvasti yli 24 tuntia ja häiritsevät useimmin maksuliikennettä

Finanssivalvonnan tuoreimpien tilastojen mukaan pankkipalvelut ovat olleet häiriöiden vuoksi poikki yli 100 kertaa vuodessa.

Kerromme Kuluttajassa 5/2021, mitkä ovat kuluttajan oikeudet, jos pankin palvelukatko aiheuttaa ongelmia. Lue koko artikkeli tästä. 

Pankkien palvelukatkot kohdistuvat usein johonkin tiettyyn pankin palveluun, ja katkokset vaikuttavat mahdollisesti vain osaan asiakkaista. Yleisimmin ennakoimattomia häiriöitä on maksuliikenteessä eli rahan siirtymisessä tililtä toiselle.

Finanssivalvonnalta saadut tuoreimmat tilastot koskevat vuotta 2019, jolloin ennakoimattomia häiriöitä oli yhteensä 123, ja lisäksi vuoden 2020 tammi-syyskuuta, jolloin niitä oli 93.

Viime vuoden tammi-syyskuussa maksuliikenteen häiriöitä oli 40 kertaa, eli melkein joka toinen ilmoitetuista häiriöistä. Toissa vuonna maksuliikenteen katkoja oli 33.

Toiseksi yleisimmin ongelma kohdistuu useaan eri kanavaan, jolloin vaikkapa verkkopankki ja mobiilipalvelut tökkivät samaan aikaan. Tällaisia häiriöitä oli viime tammi-syyskuussa 15 ja toissa vuonna 34.

Viime vuonna tunnistamisessa oli jo tammi-syyskuussa selkeästi enemmän häiriöitä kuin koko edellisvuonna. Sen sijaan maksukorttien palvelukatkoja oli edellisvuotta vähemmän.

Yleisimmin Finanssivalvonnalle ilmoitetut palvelukatkot kestivät 1–4 tuntia. Noin kolmannes häiriöistä kesti pidempään kuin kahdeksan tuntia.

Yli vuorokauden mittaiset häiriötkään eivät ole poikkeuksellisia. Yli 24 tunnin mittaisia häiriöitä oli toissa vuonna 16 ja viime vuoden tammi-syyskuussa 13.

Kommentit (1)

Kai ne palvelut katkeavat, kun kuidut vedetään samaan ojaan ja redundattisuudesta ei ole lainsäädännössä edes mainintaa. Eduskunnassa ei ole kourallistakaan edustajia, jotka käsittävät mitä kahdentaminen tarkoittaa – tietämättömyyttä ja typeryyttä tämä kaikki on, kansanedustajien tietämättömyyttä ja typeryyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.