Kilpailu- ja kuluttajavirasto: isännöintiyrityksillä hintakartelli, KKV vaatii 22 miljoonan euron seuraamusmaksuja

KKV:n mukaan Isännöintiliitto ja alan yritykset sopivat keskenään hinnankorotuksista. Korkeampien hintojen maksajina ovat taloyhtiöiden asukkaat.

Suomen Isännöintiliitto ja kuusi sen hallitukseen kuuluvaa yritystä ovat sopineet keskenään hinnankorotuksista ja hinnoittelun yhdenmukaisuudesta vuonna 2014, Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV kertoo tiedotteessaan. KKV esittää 22 miljoonan euron seuraamusmaksuja Isännöintiliitolle ja sen hallitukseen kuuluneille yrityksille.

KKV:n mukaan yritykset sopivat, että lakiuudistusten myötä isännöintiyrityksille tulevat uudet tehtävät veloitetaan asiakkailta isännöintisopimusten ulkopuolisina lisäpalveluina. Hintojen korottamisesta ja yhtenäistämisestä viestittiin koko isännöintialalle aktiivisesti vuosina 2014–2017. 

Hinnoista sopiminen ja hintasuositusten antaminen ovat viraston mukaan erittäin vakavia kilpailunrajoituksia. Yritysten tarkoituksena on ollut nostaa keinotekoisesti hintoja asiakkaiden eli käytännössä taloyhtiöiden osakkaiden vahingoksi. Toiminta on todennäköisesti vaikuttanut isännöintialan hintatasoon koko Suomessa, sillä suurin osa yrityksistä toimii valtakunnallisesti.

KKV alkoi selvittää asiaa vuonna 2017 ja suoritti tällöin tarkastuksia isännöintiyritysten ja Isännöintiliiton toimitiloissa. Näyttö hintakartellista perustuu osittain asiakirjoihin, joita virasto sai tehtyään tarkastuksia Isännöintiliiton ja yritysten toimitiloihin. Osin näyttö perustuu Isännöintiliiton viestintään.

Isännöintiliitto pitää julkaisemansa tiedotteen mukaan KKV:n tulkintaa virheellisenä ja korostaa, että kyseessä on vasta epäily. Isännöintiliiton mukaan toiminnan tarkoituksena on ollut edistää alan laatukilpailua. Lopullisesti asiasta päättää markkinaoikeus.

Kommentit (2)

Yksi näistä yrityksistä isännöi kotitaloani. Joka vuosi ovat yrittäneet korottaa vuosihintaansa ilman perusteluita. Parina vuonna emme suostuneet korotuksiin. Osaavat kyllä veloittaa yhdenkin lappusen toimittamisesta asukkaille, mutta vastausten antaminen kysymyksiin unohtuu valitettavan usein. Meitä osakkaita pidetään yksinkertaisina, jotka emme välitä tiedotteiden oikeinkirjoituksestakaan .

Isännöinnin palkkioita voisi vertaa pankkien hoitamien sijoitusrahastojen palkkioihin, sillä molemmissa on kyse omistajien omaisuuden hoidosta. Pankit veloittavat tyypillisesti 1,5 – 2 % sijoituksen määrästä. Isännöinnin veloitukset liikkuvat karkean arvioni mukaan 0,2 – 0,4 % kieppeillä asuntojen markkina-arvosta (kasvavissa keskuksissa). Mistä johtuu, että oman kodin ja monelle suurimman omaisuuserän hoidosta ei haluta maksaa lähellekään samalla tavalla kuin mitä pankkien sijoitusrahastot laskuttavat. Kysyy tamperelainen isännöitsijä (ei kartellisyytettynä).

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.