”Jukka” kehuu pikavippifirman palveluja, mutta sama naama löytyy netin kuvapankista – ”Kuluttaja-arvostelut eivät saa johtaa harhaan”

Tekaistujen kuluttaja-arvostelujen käyttö markkinoinnissa aiotaan kieltää laissa.

Verkkomainonnassa näkee usein vertaisarvioijina henkilöitä, joiden kuva on napattu kuvapankista, ja jotka kertovat yrityksen tarjoamista tuotteista ja palveluista myönteiseen sävyyn.

Esimerkiksi Rahoitu.fi-markkinointinimellä toimiva pikavippifirma Oy Salus Group Ab käyttää verkkosivuillaan ”Jukka”-nimisen henkilön asiakastarinaa ja kuvaa. Yritys kertoo olevansa kotimainen, ja sillä on Avainlippu-tunnus.

Kymmenen vuotta sitten ”Jukan”, elämä hymyili, sivustolla kerrotaan. Sitten yllättävä sairastuminen ajoi suurperheen isän taloudelliseen ahdinkoon. ”Jukka” sai lopulta apua lainanvälityspalvelulta, kun lainojen yhdistäminen toi helpotusta tilanteeseen.

”Rahoitu auttoi meitä selviytymään vaikeasta taloudellisesta tilanteestamme”, samainen ”Jukka” kommentoi sivustolla.

Hän kertoo, että järjestely toi hänelle kuukaudessa 1 600 euron säästöt.

Tarina epäilyttää, sillä ainakaan ”Jukan” kuva ei ole aito: kyseinen kuva löytyy muun muassa kuvapankeista sekä Google-kuvahaulla.

Kysyimme Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KKV), missä menevät sallitun rajat vertaisarvioijien käytössä markkinoinnissa.

KKV kommentoi aihetta yleisellä tasolla, eikä ota kantaa Rahoitu.fi:n tapaukseen ilman tarkempaa arviointia.

”Markkinoinnissa hyödynnetään kuluttaja-arvosteluja, jotka voivat vaikuttaa kuluttajien ostopäätöksiin. Kuluttajat luottavat usein kuluttaja-arvosteluihin tehdessään ostopäätöksiä. On tärkeää, etteivät ne ole kuluttajan kannalta harhaanjohtavia”, erityisasiantuntija Erika Virtanen sanoo.

Kuluttaja-arvostelujen sääntely kiristymässä

Kuluttajansuoja on tältä osin paranemassa, sillä kuluttajansuojalakiin ollaan lisäämässä tarkemmat säännöt kuluttaja-arvosteluiden julkaisemiselle. Taustalla on EU:n kuluttajansuojan Omnibus-direktiivi.

Lakiin on ehdotettu lisättäväksi yritykselle tiedonantovelvollisuus, jos yritys julkaisee kuluttaja-asiakkaittensa antamia arvosteluja. Asian käsittely eduskunnassa on kesken.

”Vastaisuudessa kuluttajalle olisi annettava tieto siitä, onko yritys varmistanut, että julkaistut arvostelut ovat peräisin kuluttajilta, jotka ovat oikeasti käyttäneet hyödykettä tai ostaneet sen. Lisäksi tulisi kertoa, miten asia on varmistettu.”

Tekaistujen kuluttaja-arvostelujen ja -suosittelujen esittäminen ja kuluttaja-arvostelujen vääristely myynnin edistämisessä kiellettäisiin.

”Tarkoituksena olisi varmistaa, että kuluttaja-arvostelut vastaavat todellisten kuluttajien mielipiteitä ja kokemuksia.”

Tällä hetkellä kuluttaja-arvosteluja voidaan arvioida esimerkiksi kuluttajansuojalain harhaanjohtavuutta koskevan yleisen sääntelyn nojalla. Uudet säännöt toisivat Virtasen mukaan selkeyttä tilanteeseen. 

Kuluttajansuojalaissa muun muassa sanotaan, että markkinoinnissa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Lisäksi luottojen markkinoinnissa on noudatettava hyvää luotonantotapaa.

”Luotonannon vastuullisuus ulottuu luottosuhteen kaikkiin vaiheisiin, myös markkinointiin. Hyvän luotonantotavan vastaista on muun muassa markkinoida luottoa riskittömänä tai huolettomana ratkaisuna.”

Entä onko ”Jukan” asiakastarina totta? Kysyimme tätä Rahoitu.fin asiakaspalvelusta.

”Voimme rehellisesti kertoa, että Jukan tarina on tosi. Me olemme haastatelleet asiakastamme. Hänen oikea nimensä on muutettu, eikä hän luonnollisestikaan ei ole halunnut antaa mainokselle omaa kuvaansa”, asiakaspalvelusta kommentoidaan.

”Kuviahan voi vapaasti valita kuvapankista, joten samat kasvot voivat näkyä monessakin mainoksessa.”

Kommentit (1)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.