Rakentaminen, remontointi

  • Talosta paljastui vesivahinko

    Ostaja teki 84 000 eurolla talokaupat 1950-luvun välttäväkuntoisesta omakotitalosta. Kun ostaja aloitti remonttia, hän huomasi, että talossa oli ollut vesivahinko, josta oli aiheutunut lahovaurioita. Ostaja vaati 15 000 euroa hinnanalennusta, koska myyjä oli väittänyt, ettei talossa ollut sattunut vesivahinkoa.

    Ostaja ei voinut osoittaa myyjän sanomisia toteen. Ennen kauppaa tehdyn kuntotarkastuksen mukaan talo oli alkuperäisessä kunnossa ja kunnostuksen tarpeessa. Ostajan olisi pitänyt osata varautua merkittäviin korjauksiin ja jopa perusparannukseen. Hän ei saanut hinnanalennusta.

  • Kiuas ruostui liian pian

    Asiakas osti kiukaan 1 300 eurolla. Kahden vuoden kuluttua kiuas oli ruostunut. Lisäksi kiukaan tukikepit putoilivat. Asiakkaan mukaan ruostuminen oli alkanut jo kuukauden käytön jälkeen. Myyjä oli valmis noutamaan kiukaan tehtaalle maalattavaksi. Asiakas vaati kiukaan korjaamista paikan päällä tai vaihtamista uuteen.

    Koska kiuas oli kestänyt vain kaksi vuotta, myyjän olisi pitänyt osoittaa, että asiakas oli käyttänyt kiuasta väärin. Näyttöä ei ollut, joten kiukaassa oli virhe. Kiukaan nouto, uudelleenmaalaus ja asennus kuuluivat myyjälle. Ostajan piti valmistella kiuas noutokuntoon. Lisäksi myyjän piti toimittaa kiukaaseen kunnolliset tukikepit.

  • Vuokravakuus piti palauttaa

    Vuokralainen irtisanoi vuokrasopimuksen asuttuaan asunnossa 20 vuotta. Vuokran­antaja ilmoitti, ettei hän palau­ta vuokravakuutta ja laskuttai­si vielä lisääkin. Asukas oli te­hnyt asunnossa pintaremonttia, mutta vuokranantajan mukaan jälki oli epäsiistiä. Muutenkin huoneisto oli huonossa kun­nossa.

    20 vuoden asumi­nen jättää jälkensä, eikä se ole vuokralaisen vastuulla. Asunnos­sa oli tosin myös jälkiä, jotka ei­vät olleet luonnollista kulumista. Nekään eivät kuitenkaan oikeuta vuokranantajaa pitämään vuok­ravakuutta itsellään, koska 20 vuoden jälkeen huoneisto pitää joka tapauksessa remontoida kunnolla. Vuokravakuus piti pa­lauttaa vuokralaiselle.

Alkuun