Näin testasimme

Imukyky

Vedenimukyky ja -aika mitattiin 5 määrämittaisesta ja -painoisesta näytteestä. Näytteet punnittiin ennen testausta, jonka jälkeen ne upotettiin veteen. Aika määritettiin sen mukaan, kun näyte oli kokonaan kastunut. Näyte valutettiin ja punnittiin. Imukyky laskettiin jakamalla paperin märkäpaino kuivapainolla (g/g). Laskimme myös, kuinka paljon paperia tarvitaan, johon saadaan imeytettyä 1 dl vettä.

Repeytyminen

Paperin repeytymistä mitattiin testaamalla sen vetolujuus. Vetolujuus on mekaaninen ominaisuus, joka määrittää paperin vahvuuden. Kuivaa paperia vedettiin vetolaitteessa, kunnes se repeytyi. Laitteen käyttämä vetovoima mitattiin ja siitä laskettiin vetolujuus (N/m).

Riippuen kuitujen suunnasta paperissa mittaukset tehdään joko pituussuunnassa tai leveyssuunnassa. Paperin rakenteesta johtuen korkeammat mittaustulokset saadaan pituussuunnassa. Isotropia-arvo saadaan jakamalla leveyssuunnan vetolujuus pituussuunnan vetolujuudella.

Mittasimme myös vetolujuuden kahden arkin välisessä repäisykohdassa (N/m). Ideaalitapauksessa paperi on helppo repäistä katkoviivoja pitkin arkeiksi, niin ettei se repeydy hallitsemattomasti. Jos vetolujuus kahden arkin välillä on liian suuri tai liian pieni, kokonaisen arkin irtoamisen sijaan vain pala arkista saattaa repeytyä tai kokonaisen arkin mukana osa seuraavasta arkista.

Paperin märkävahvuus määritettiin samalla tavalla kuin kuivavahvuus. Erona oli se, että näyte upotettiin veteen 15 sekunniksi ennen mittauksia. Märkävahvuus osoittaa, kuinka hyvin paperi kestää vettä tai vastaavia nesteitä. Ensinnäkin pitäisi olla mahdollista repäistä paperirullasta yksi tai useampia paloja märin käsin ilman ongelmia. Toiseksi paperin tulisi kestää nesteen imeytymistä riittävän pitkän ajan hajoamatta, jotta sillä voidaan puhdistaa märkiä pintoja.

Paperin vetolujuutta märkänä voidaan kehittää kuitujen prosessointiteknologian avulla ja lisäämällä märkälujuutta parantavia kemikaaleja (hartseja) tuotannossa. Normaalisti märän paperin vetolujuutta testataan pituus- ja leveyssuunnassa (N/m).

Papereita vedettiin laboratorion vetolaitteessa, kunnes ne repeytyivät. Sitten laitteen käyttämä vetovoima mitattiin.

Nukkaaminen

Nukkaamistestissä arvioitiin talouspyyhkeiden koossa pysymistä. Testissä käytettiin tarttuvapintaista teippiä, jolla saatiin poistettua paperista irtonaiset kuidut. Kuvankäsittelyä käytettiin apuna irronneiden kuitujen määrän arvioinnissa.

Teippi laitettiin paperin päällimmäiseen ja alimmaiseen kerrokseen, joista molemmista otettiin 5 näytettä. Näytteet skannattiin ja kuitujen määrä laskettiin suhteessa puhtaaseen taustaan, jossa ei ollut kuituja.

Mikrobiologinen testi

Mikro-organismien määrittäminen paperin pinnalta tehtiin in-house -menetelmän avulla. Näytteet leikattiin 5 x 5 cm:n kokoisiksi palasiksi aseptisissä olosuhteissa ja laitettiin petrimaljaan 37 °C lämpötilaan biologisissa viljelyalustoissa käytetyn agarin (SCA) kanssa. Päällä olevat mikro-organismit määritettiin 48 tunnin kuluttua. Tulokset ilmoitettiin pesäkkeitä muodostavien yksiköiden suhteena neliödesimetriin (CFU/dm²).

Menetelmä mahdollistaa mikrobiologisen kontaminaation erojen havaitsemisen tuotteiden välillä. Pinnalla olevat organismit määritettiin visuaalisesti. Mitä pienempi määrä pesäkkeitä oli neliödesimetrillä, sitä pienempi mikrobiologinen kontaminaatio oli ja sitä parempi tuote oli mikrobiologisesti.

Mikrobiologisessa testissä eniten mikrobeja löytyi X-tran talouspaperista.

Fluoresenssi

Fluoresenssi paperissa riippuu käytetyistä kuiduista, täyteaineista ja muista lisätyistä aineista, kuten fluoresoivista valkaisuaineista (FWA), joita kutsutaan myös optisiksi kirkasteiksi. Kierrätyspaperiin lisätään fluoresoivia aineita, jotta siitä saadaan valkoisempaa. Tällöin fluoresenssiarvo on 1 tai sitä suurempi. Kun paperiin käytetään vain ensikuitua eli selluloosaa, fluoresenssiarvo on alle 1. Fluoresenssia mitattiin Elrepho-spektrofotometrillä.

Optisten valkaisuaineiden siirtyminen ruokaan

Fluoresoivat valkaisuaineet eivät saa siirtyä paperista elintarvikkeisiin. Testasimme optisten kirkasteiden siirtymistä ruokaan niistä papereista, joiden fluoresenssiarvo oli 1 tai sitä suurempi. Saksalaisen BfR (Bundesinstitut für Risikobewertung) suositusten XXXVI mukaan fluoresoivia valkaisuaineita saa käyttää korkeintaan 0,3 % paperissa, joka on tarkoitettu kontaktiin ruuan kanssa. Tällaisten fluoresenssipitoisuuksien ei pitäisi näkyä ruokasimulanteissa alla kuvatussa testiasetelmassa, kun niitä mitataan UV-valon alla.

Kun testasimme optisten valkaisuaineiden siirtymistä ruokaan, käytimme ruokasimulantteina vettä, sylkeä jäljittelevää ainetta, happoa ja öljyä 10 minuutin ajan kontaktissa paperinäytteisiin. 2 x 5 cm:n kokoiset näytteet laitettiin kahden lasikuitulevyn väliin. Näytteet kasteltiin ruokaa jäljittelevillä aineilla ja niitä painettiin kilon painoisilla lasilevyillä 10 minuuttia. Sen jälkeen näytteitä kuivattiin 24 tuntia pimeässä, jonka jälkeen niitä arviotiin ja verrattiin referenssinäytteisiin UV-valon alla.  Näytteet luokiteltiin 5 luokkaan, joista luokka 5 oli paras ja se merkitsi, ettei fluoresoivia valkaisuaineita siirtynyt ruokasimulantteihin. Luokka 1 oli huonoin ja arvot 1-4 merkitsivät näytteiden ”vuotamista”. Fluoresenssiarvot ja fluoresoivien aineiden siirtyminen ruokasimulantteihin eivät korreloineet toistensa kanssa aineistossa.

Testitulokset

Artikkeli