Testit tehdään puolueettomissa laboratorioissa yhdessä muiden maiden kuluttajalehtien kanssa.
Grillasimme testissä kanan rintafileitä, lohifileitä, sekavihanneksia ja juustoleipiä. Sekavihannekset sisälsivät kesäkurpitsaa, munakoisoa, punaista paprikaa ja sieniä.
Kaikki ruuanvalmistustestit tehtiin samalla tavalla. Grilleihin asennettiin käyttöohjeiden suosittelemat grillauslevyt sekä säädettiin levyjen ja grillin jalkojen korkeudet. Samoin tavoiteltu kypsennyslämpötila ja -aika valittiin käyttöohjeiden mukaan.
Ruuista tehtiin aistinvaraiset arvioinnit sekä grillauksen aikana että sen jälkeen. Grillauksen aikana arvioitiin ruokien tuoksu, savun haju ja nesteen erottuminen grillauksen aikana. Kanan rintafileistä mitattiin lisäksi sisälämpötilaa, ylsikö se kaikilta osin 85°C:een.
Grillauksen jälkeen arvioitiin ruokien väri, suutuntuma ja maku. Sekavihannesten suutuntumassa kiinnitettiin huomioon myös erilaisten kasvisten tasalaatuisuuteen. Lohifileistä ja sekavihanneksista arvioitiin myös kypsennyksen tasaisuus, leivistä ruskistuminen ja rapeus.
Lisäksi mitattiin grillaukseen kulunut aika.
Käyttömukavuuden arvosanassa arvioitiin grillien helppokäyttöisyys, puhdistamisen ja huoltamisen sekä kokoamisen helppous, käsittely ja varastointi sekä käyttöohjeet.
Laboratorion asiantuntijat arvioivat laitteen rakennetta ja viimeistelyä 5-portaisella asteikolla.
Sähkönkulutus mitattiin kunkin testin yhteydessä. Sähkönkulutus kanan rintafileitä grillattaessa laskettiin wattitunteina 100 grammaa kohti. Lisäksi selvitettiin kunkin grillin tehontarve valmiustilassa.
Turvallisuutta mitattiin yksinkertaistetulla sähköturvallisuustestillä sekä ylimääräisillä turvallisuustarkastuksilla. Lämpöturvallisuutta selvitettiin mittaamalla pintalämpötilat kaikissa grillaustesteissä eri kohdista, kuten kannen kahvasta, pääkahvasta, painikkeista ja ajastimesta. Maksimilämpötilat, niiden sijainnit ja materiaalit arvioitiin mahdollisen palamisen varalta standardin mukaisesti.
Sivun kuvat: IStock ja ICRT.
Kuluttajan avulla teet onnistuneita ostopäätöksiä. Testaamme puolestasi yli tuhat tuotetta vuosittain.