Veneily katkesi lyhyeen

Kuluttajan vene oli kausihuollossa ja talvisäilytyksessä. Palvelu maksoi 326,20 euroa. Kuluttaja kertoi huomanneensa heti veneen noudettuaan, että moottorissa oli jotain outoa. Hän ei kuitenkaan ilmoittanut tästä huoltoyritykselle vaan ajoi veneen kotisatamaan. Seuraavan kerran kun veneellä ajettiin, sen moottori rikkoutui. Ulkopuolisen huoltoyhtiön mukaan öljyt olivat tulleet ulos, koska moottorissa ei ollut öljynsuodatinta. Kuluttaja vaati 7 468 euroa vian tutkimisesta ja uuden moottorin hinnasta asennuksineen.

Jos suodatin puuttuu, öljypumppu tyhjentää todennäköisesti jo tyhjäkäynnillä kaikki öljyt ulos lohkosta muutamassa minuutissa. Myös hälytysäänen pitäisi kuulua heti moottoria käynnistettäessä. Huollon tehnyt yritys oli koekäyttänyt moottorin kahdesti muutaman päivän välein, ja moottori oli toiminut virheettömästi. Yritys ei myöskään ollut saanut tarkastaa venettä rikkoutumisen jälkeen, vaikka oli sitä pyytänyt. Ei ollut mahdollista, että veneellä olisi voinut ajaa ilman öljynsuodatinta. Hyvitystä ei tullut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.