Vauva ei päässyt baariin

Vanhemmat lähtivät sylilapsen kanssa popmusiikkiristeilylle. Laivan henkilökunta ei päästänyt heitä kuuntelemaan esityksiä lapsen kanssa. Asiakkaat vaativat alennusta, uutta risteilyä sekä korvausta henkisestä kärsimyksestä. He vaativat risteilyä myös vanhemmille lapsille, jotka eivät olleet mukana risteilyllä.

Matkustajille oli kerrottu ennen risteilyä, että risteilyn ikäraja on 20 vuotta, mutta että lapsen voisi ottaa mukaan. Matkustajat eivät kuitenkaan voineet olettaa pääsevänsä lapsen kanssa anniskeluravintoloihin, missä konsertit pidettiin. Heidän oli tyytyminen laivayhtiön tarjoamaan risteilylahjakorttiin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.