Valitus myöhässä

Kuluttaja tilasi luonnonkumitäytteisen runkopatjan ja sijauspatjan. Ne maksoivat yhteensä 1 390 euroa. Patjat toimitettiin kuluttajalle tammikuun viimeinen päivä. Helmikuussa ostaja havaitsi, että patjat haisevat voimakkaasti kumille. Hän ilmoitti kuitenkin myyjälle vasta seuraavan vuoden huhtikuussa haluavansa purkaa kaupat hajun vuoksi. Myyjän mielestä kuluttaja ilmoitti virheestä liian myöhään. Myyjän mukaan muut ­liikkeen patjat eivät haisseet.

Tavaran virheestä on ilmoitettava kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta. Kuluttaja oli kertonut huomanneensa hajun noin kuukauden kuluttua kaupasta, mutta hän ilmoitti virheestä vasta noin vuoden ja kolmen kuukauden päästä. Hän oli ottanut patjat käyttöön vuoden kuluttua niiden toimittamisesta, ja siksi hän ei ollut ilmoittanut virheestä aiemmin. Lautakunnan mukaan aika oli auttamattomasti liian pitkä. Kaupan purkua ei suositettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.