SURKEA VUODESOHVA

Kahden istuttava vuodesohva maksoi lähes 1 000 euroa. Ostaja vaati hinnanalennusta 250 euroa sekä korvausta muista virheestä aiheutuneista kuluista (tarkastus-, puhelin-, matka- ja valokuvauskulut). Sohvan verhoiluun käytetty kiiltäväpintainen kangas oli muutamassa kuukaudessa paikoitellen haalistunut, menettänyt kiiltoaan ja kuidut olivat istumakohdissa nousseet pystyyn. Yhdessä istuintyynyssä oli sauma auennut. Lisäksi istuintyynyt, jotka oli suunniteltu käytettäviksi molemmin puolin, olivat kuluneet vuodemekanismin vuoksi.

Kuluttajariitalautakunnan mukaan vuodesohva oli ominaisuuksiltaan kankaaseen tulleen ulkonäköhaitan vuoksi huonompi kuin ostajalla oli ollut aihetta olettaa. Myyjä ei ollut kauppaa tehtäessä kertonut kankaan ominaisuuksista. Sohvassa oli myös suunnitteluvirhe, koska mekanismi kulutti istuintyynyjen kangasta niin, ettei tyynyjä voinut käyttää molemmin puolin. Lautakunta suositti liikkeen maksamaan vaaditun hinnanalennuksen ja korvamaan kuluista 60 euroa.

Kommentit (3)

Mihin otan yhteyttä .kyllä sohvan täytyy kestää enemmän kuin 3kk. Nyt joutuu kokoajan laittamaan uusia kuvia ja sohva senkun hajoo lisää. Mikä on kaupan vastuu. Maksoi kuitenkin 600€

Mihin otan yhteyttä .kyllä sohvan täytyy kestää enemmän kuin 3kk. Nyt joutuu kokoajan laittamaan uusia kuvia ja sohva senkun hajoo lisää. Mikä on kaupan vastuu. Maksoi kuitenkin 600€mihin otan yhteyttä jotta saan oikeutta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.