METELÖIVÄ NUORISO PILASI YÖUNET

Lopen uupuneena lomalta palannut pariskunta vaati kymmenen prosentin alennusta matkan hinnasta, koska heidän yöunensa olivat jääneet nuorisojoukon mellastuksen vuoksi vähiin. Meno ei ollut rauhoittunut, vaikka matkan aikana oli otettu oppaaseen yhteys ja poliisit olivat käyneet paikalla. Jos matkaesitteessä olisi kerrottu, että hotelli oli nuorison suosima, he olisivat valinneet toisen majapaikan.

Kuluttajariitalautakunta suositti matkanjärjestäjää maksamaan hinnanalennusta 10 % matkan hinnasta, joka on lautakunnan ratkaisukäytännössä vakiintunut hotellin puutteista maksettava hyvitys. Hinnanalennus voi kuitenkin olla suurempi esimerkiksi silloin, kun hinnanalennukseen oikeuttavia puutteita on useampi tai puute on erityisen merkittävä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.