Laukut lentokoneen ruumaan satasella

Matkustaja tilasi lennot Lappiin. Hän lisäsi tilaukseen ruumalaukut, koska ne eivät kuuluneet lentolippujen hintaan. Ruumalaukkujen lisääminen maksoi 107,60 euroa. Siitä 40 euroa oli lentoyhtiön osuus laukuista ja 67,70 euroa välittäjän palvelumaksua. Matkustaja piti maksua kohtuuttomana ja vaati kohtuullistamaan sitä 7,60 euroon. Välittäjä kieltäytyi. Hinta oli tilattaessa kerrottu asiakkaalle. Tilauksen olisi voinut tehdä suoraan lentoyhtiöltä.

Tilauksen yhteydessä oli kerrottu vain kokonaiskulut. Mahdollisuudesta ostaa laukkujen ruumapaikka suoraan lentoyhtiöltä ei ollut mainintaa. Välittäjä ei ollut selvittänyt, miksi ruumalaukkujen välityspalkkio oli niin korkea verrattuna varsinaiseen laukkujen kuljetuksen hintaan. Kuluttaja voi perustellusti odottaa, ettei häneltä peritä palvelumaksuina merkittävästi korkeampaa hintaa kuin itse palvelusta. Lentolippujen palvelumaksu oli 20,54 euroa. Tämä oli myös kohtuullinen maksu laukkupaikkojen välittämisestä. Palautettava oli 47,06 euroa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.