TAULU UNOHTUI KAHDEKSI VUODEKSI

Asiakas tuli hakemaan kehystettäväksi jättämäänsä taulua kaksi vuotta sovitun noutopäivän jälkeen. Kehystäjä oli sinä aikana myynyt taulun kulujensa kattamiseksi. Asiakas vaati 2 000 euron korvausta. Liikkeen mukaan työllä oli vain tunnearvoa.

Tilattu työ on noudettava kohtuullisessa ajassa. Liike ei ollut tavoittanut asiakasta, eikä asiakas ollut ottanut liikkeeseen yhteyttä kahteen vuoteen. Asiakkaan saamassa kuitissa luki, että liike voi myydä noutamattoman työn. Asiakas jäi ilman korvausta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.