RAHAT HÄVISIVÄT TILILTÄ

Lapsen vanhemmat olivat eronneet, mutta olivat yhdessä lapsen edunvalvojia. Alun perin äidinäiti oli tehnyt tuolloin alaikäisen pojan nimiin määräaikaistalletuksen. Tilinkäyttöoikeus oli myös lapsen äidillä. Äidin tietämättä määräaikaistalletus oli lopetettu ja varat siirretty toiselle tilille kolme vuotta sitä ennen kuin epämääräisiä nostoja alettiin selvittää. Täysi-ikäiseksi tullut poika vaati pankkia korvaamaan isänsä ilman lupaa tililtä tekemät nostot.

Kun edunvalvojia on useampia, pitää heidän hoitaa tehtävä yhdessä. Pankin olisi pitänyt pyytää äidiltä suostumus määräaikaistalletuksen lopettamiseen ja varojen siirtämiseen toiselle tilille. Pankki oli menetellyt tilisopimukseen perustuvien velvoitteiden vastaisesti ja oli velvollinen korvaamaan tilin omistajalle menettelystä aiheutuneen vahingon. Kuluttajariitalautakunta suositti pankkia maksamaan vahingonkorvausta 336 euroa, minkä isä oli jättänyt rahoista palauttamatta. Lisäksi pankin piti korvata asian selvittämisestä aiheutuneet puhelin- ja postikulut.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.