OPERAATTORIN VAIHTAMINEN TULI KALLIIKSI

Asiakas vaihtoi matkapuhelinliittymänsä toisen operaattorin liittymään ilmaisen puheajan houkuttelemana. Yhteistyö uuden operaattorin kanssa loppui lyhyeen, kun hän sai ensimmäiset puhelulaskut, jotka olivat viisinkertaiset aikaisempiin verrattuina. Asiakas irtisanoi uuden liittymän ja vaati korvausta ylisuurista laskuista.

Puheluerittelystä selvisi, että puolet puheluista oli soitettu entisen operaattorin liittymiin ja enin osa muista lankaverkkoon. Uuden operaattorin liittymiin oli soitettu vain satunnaisesti. Puhelut saman operaattoriin liittymään ovat molemmilla operaattoreilla halvempia kuin soitot muihin liittymiin. Puhelulaskun kasvaminen selittyi suurimmaksi osaksi tällä. Lisäksi puheluja oli soitettu eniten päivällä, jolloin kyseisestä liittymästä soittaminen oli kalleimmillaan. Kuluttajariitalautakunta ei suosittanut hyvitystä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.