Kotimainen sohva oli pettymys

Kuluttaja osti 3 900 eurolla sohvakaluston, joka toimitettiin hänelle samana päivänä. Kuluttaja oli tyytymätön sen laatuun. Runko oli vaneria ja jouset huonosti kiinnitetty. Kaluston oli sanottu olevan kotimainen, mutta valmistusmaa ei ilmennyt mistään. Takuu­todistusta ei annettu, vaikka kalustolla sanottiin olevan 25 vuoden takuu. Ostaja vaati joko 3 000 euron hinnan­alennusta tai kaupan purkua. Kalusto ei ollut hänen mielestään hintansa arvoinen.

Sohvakalusto oli jo luovutettu ostajalle, joten hänellä ei ollut oikeutta peruuttaa tilausta. Mahdollisuus vetäytyä kaupasta riippui siitä, osoittiko kuluttaja kaluston virheellisyyden toteen. Lautakunnan saaman selvityksen mukaan sohvien pehmusteet, verhoilu ja jousisto olivat tavanomaista laatua. Jos jousien kiinnityksissä oli puutteita, myyjä on velvollinen korjaamaan ne. Myyjä oli esittänyt selvityksen kaluston suomalaisesta valmistajasta. Takuunkin myyjä kertoi olevan 25 vuoden pituinen. Ostajan oli pysyttävä tehdyssä kaupassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.