ESPANJA VAIHTUI EGYPTIIN

Espanjaan äkkilähtömatkan ostanut henkilö sai lentokenttävirkailijan erehdyksen vuoksi lentoliput toisen matkanjärjestäjän matkalle Egyptiin. Matkakohde, jota ei ollut mainittu lentolipuissa, selvisi matkustajalle vasta lennon aikana. Matkustaja piti matkasta saamaansa laskua perusteettomana.

Valmismatkalain mukaan ulkomaille tehtävissä valmismatkoissa sitova sopimus syntyy vasta, kun matkan hinta tai määrätty osa siitä on maksettu. Sopimusta Egyptin matkasta ei siten ollut syntynyt, kun matkustaja oli ottanut lentoliput vastaan. Lautakunta piti uskottavana sitä, että väärä matkakohde selvisi matkustajalle vasta lennon aikana. Koska sopimusta ei ollut syntynyt, matkanjärjestäjällä ei ollut perustetta vaatia maksua Egyptin matkasta. Käyttämättä jääneen Espanjan matkan hinnasta matkustajalla ei ollut oikeutta saada osaakaan takaisin, koska kyseisen matkan järjestäjä ei ollut saanut rahoja takaisin ostamistaan matkaan kuuluneista palveluista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.