Unilever lakkautti tehtaansa Sipoossa – mitä jäätelöbrändejä valmistetaan vielä Suomessa?

Kingis ja Jättis lähtivät, mutta kotimaisiakin jäätelöbrändejä löytyy yhä: ”Kilpailu on kovaa”.

Muun muassa Ingmanin Kingis- ja Jättis -jäätelöbrändit omistava brittiläinen Unilever lakkautti Sipoon-tehtaansa ja siirsi jäätelötuotantonsa Ruotsiin. Yhtiö kertoi keväällä, että tuotanto Sipoossa loppuu heinäkuun loppuun mennessä.

Unilever on maailman suurimpia päivittäistavarayrityksiä ja suurin jäätelövalmistaja. Yhtiö kertoi alkuvuodesta, että tuotannon siirtämisen taustalla ovat tarve vastata paremmin kuluttajien tarpeisiin sekä tuotannolliset ja taloudelliset haasteet. Tuotanto siirrettiin Ruotsiin Flenin tehtaalle tehokkaampiin ja monikäyttöisempiin tuotantotiloihin.

”Kun katsoo ruokakauppojen jäätelöhyllyjä, niin suomalaisille on tarjolla todella laaja kattaus tuotteita. Kilpailu kuluttajan huomiosta ja euroista on kovaa. Kotimaisten tunnettujen brändituotteiden lisäksi tarjolla on tuontijäätelöä muun muassa Belgiasta, Saksasta, Ruotsista ja Alankomaista”, Elintarviketeollisuusliiton viestintäpäällikkö Hannele Mayer-Pirttijärvi sanoo.

Vaikka monen suomalaisille tutun jäätelöbrändin valmistus menetettiin länsinaapuriin, kuluttajalla on edelleen runsaasti vaihtoehtoja, mikäli haluaa suosia jäätelöostoksilla suomalaista – tai ainakin Suomessa valmistettua.

Valmistus Suomessa, omistus ulkomailla

Unileverin lopetettua suurin Suomessa toimiva jäätelövalmistaja on Froneri Finland. Nimestään huolimatta yritys on taustaltaan ulkomainen: yhteisyrityksen omistavat elintarvikeyritys Nestlé ja englantilainen jäätelönvalmistaja R&R. Froneri valmistaa jäätelöä Suomessa ja tuo lisäksi muualta Euroopasta kansainvälisiä brändejä.

Fronerin kotimaisia jäätelöbrändejä ovat esimerkiksi Pingviini, Aino, Classic ja Puffet. Lisäksi yhtiö valmistaa Suomessa ja myy lisenssillä Fazer-jäätelöitä.

Fronerilla on jäätelötehdas Janakkalan Turengissa Kanta-Hämeessä. Turengin tehtaalla valmistettaville jäätelöille on myönnetty suomalaisesta valmistuksesta kertova Avainlippu-merkki.

Kotimainen meijeriyritys Valio palasi jäätelömarkkinoille vuonna 2018 yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Valio valmistaa Suomessa Jäätelöfabriikki-tuoteperhettä, johon kuuluu jäätelötuutteja ja -pikareita. Valion jäätelöpaja sijaitsee Valion Oulun tehtaassa.

Myös suurten kaupparyhmien S-ryhmän ja Keskon omissa tuotemerkeissä on jäätelöitä, jotka valmistetaan Suomessa. Myyntipäällikkö Juha Nieminen kertoo, että S-ryhmän Kotimaista-tuoteperheen tuotteet valmistetaan Suomessa. S-kaupat.fi-sivuston tuotetietojen mukaan Kotimaista-jäätelöitä valmistavat ainakin Froneri Finland Oy ja Suomisen Maito Oy.

Keskon Pirkka-tuotemerkillä myytävistä jäätelöistä osa on kotimaista tuotantoa. Pirkka-jäätelöistä Suomessa valmistetaan muun muassa litran kotipakkaukset, Amppari-tuoteperheen juomajäät, kaurajäätelöt sekä maidottomat tuutit. Pirkka-jäätelöitä valmistavat Froneri, Caminito, Suomen Jäätelö ja Suomisen maito. Sen sijaan esimerkiksi suurin osa Pirkka-tuuteista tulee Belgiasta.

”Unilever ei valmista Keskolle Pirkka-jäätelöitä, joten tehtaan lopettamispäätöksellä ei ole suoraan vaikutuksia nykyiseen Pirkka-jäätelövalikoimaan”, tuotepäällikkö Alina Andersson Keskon päivittäistavarakaupasta kertoo.

Läheskään kaikilla ei ole Avainlippu-merkkiä

Näiden lisäksi Suomessa toimii joukko pienempiä kotimaisia jäätelön valmistajia. Esimerkiksi 3 Kaveria -tuotemerkistään tunnetulla Kolmen kaverin jäätelö Oy:llä on oma jäätelötehdas Itä-Helsingin Kivikossa. Yhtiö myy jäätelöitä Ruotsissa 3 Vänner -nimellä.

Kotimaisia artesaanijäätelön valmistajia ovat muun muassa Helsingin Jäätelötehdas Oy (tehdas Espoossa), ahvenanmaalainen Fanamammas, helsinkiläinen Arho Foods Oy (Pappagallo-brändi), espoolainen Caminito Oy, Local Artisans Oy (Vanhan Porvoon jäätelötehdas), vantaalainen Oy Suomen Jäätelö Ab (Suomen jäätelötehdas), kurikkalainen Voihan Vuohi Oy (Voihan vuohi! -brändi), loviisalainen Il duo Oy sekä jo edellä mainittu Suomisen Maito Oy (Jymy-brändi).

Kotimaisia ovat myös alkoholijäätelöä valmistavat turkulainen Bad santa Oy sekä Ice giant ice-cream Oy Paimiosta.

Näiden lisäksi Suomesta löytyy pieniä jäätelöä valmistavia tilameijereitä, joiden tuotteita saa lähiseudun marketeista tai suoraan maatilojen omista myymälöistä. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Bäätelö. Se on hämeenlinnalaisen Pekkolan tilan lampaanmaidosta valmistettu jäätelö, jota myydään tilapuodissa.

Moni jäätelö on valmistettu Suomessa, vaikka pakkauksessa ei olisikaan Avainlippu-merkkiä. Sitä ei ole haettu esimerkiksi Valion omille Jäätelöfabriikki-tuotteille ja 3 kaveria -jäätelöille. Valmistajat hakevat merkkiä itse Suomalaisen työn liitolta niin halutessaan.

”Avainlipun avulla on helppo kertoa kuluttajille kotimaisesta valmistuksesta. Avainlippu-merkittyjen tuotteiden lisäksi on kuitenkin olemassa paljon muitakin kotimaassa valmistettuja jäätelöitä”, Suomalaisen työn liiton verkkoviestinnän asiantuntija Pilvi Reko toteaa.

Kommentit (5)

Avainlipun hakeminen maksaa. Jos sinulla on pieni yritys kuten Kolme Kaveria, niin miksi maksaa kun kaikki tietävät että se on Stadilainen firma?

”Yhtiö kertoi alkuvuodesta, että tuotannon siirtämisen taustalla ovat tarve vastata paremmin kuluttajien tarpeisiin”, huutonaurua.

Tuontiruoka ei vastaa ainakaan minun tarpeisiin. En itsekään ymmärrä siis tuota perustelua.

Listalta puuttuu uusi kotimainen artesaanijäätelö brändi Ketomo Food, valmistetaan alkuperäiskarjan Lapinlehmän tilamaidosta ja myynnissä ympäri Suomen vähittäiskaupoissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.