Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä.

Appelsiinimehujen vastuullisuus: Mehujättien puristuksessa

Julkaistu: 11.09.2013

Brasiliassa appelsiinien poimiminen on rankkaa ja vaarallista, mutta huonosti palkattua työtä. Suomessa litran appelsiinimehua saa jopa alle eurolla.

Kuvittele, että tasapainoilet kiikkerillä tikkailla painava appelsiinisäkki olallasi. Tikkaat ovat liian lyhyet, etkä aivan yletä puun latvaan saakka.

Kurottelet ylimmillä oksilla roikkuviin hedelmiin, mutta liikaa ei voi kurkottaa, sillä kumisaappaiden pohjat ovat liukkaat eikä 7 metristä kannata pudota maahan.

Tällaista on appelsiininpoimijan arki Brasiliassa, jatkuvaa tasapainoilua. Työtahti on kova, samoin kuumuus, mutta virheisiin ei ole varaa. 10-tuntisesta työpäivästä jää käteen 9 euroa. Sanaa ylityökorvaus ei tunneta.

Työhaastattelussa työnantajat lupaavat poimijoille kunnollisen majoituksen, kuljetuksen työpaikalle ja kunnon suojavarusteet. Todellisuus on aivan muuta, selvisi eurooppalaisten kansalais- ja kuluttajajärjestöjen teettämässä tutkimuksessa. Mukana tutkimuksessa oli muun muassa kansainvälinen kuluttajajärjestöjen liitto, Consumers International (CI).

Jatka lukemista

Selvitimme olennaisen puolestasi, jotta voit tehdä parempia valintoja. Lukijoiden tuella tuotettua puolueetonta ja asiantuntevaa tietoa.

Osta pääsy tähän sisältöön tai tilaa Kuluttaja.

appelsiinimehu

torjunta-aine

Vastuullisuus