Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä.

Puolet hyvää, puolet höttöä

Julkaistu: 25.10.2017

Kalapuikoissa voi olla vain puolet kalaa, ja panerointi on pelkkää höttöä. Hinnoissa on isot erot.

Mikäpä kuvaisi lapsiperheen arkea paremmin kuin annos kalapuikkoja muusin ja ketsupin kera? Suomi syö 2015 -tutkimuksen mukaan kolmannes lapsiperheistä syö kalapuikkoja vähintään muutaman kerran kuussa.

Mutta kuinka kelvollinen kala-ateria puikot ovat? Kuluttaja-lehti selvitti leivitettyjen kalapakasteiden terveellisyyttä ja hintaeroja. Vertailimme 10:tä kalapuikkoa ja 5:tä paneroitua kalafileetä.

Edullinen hinta lienee yksi syy kalapakasteiden suosioon. Erot kilohinnoissa ovat kuitenkin todella suuria. Vertailumme halvin kilohinta löytyy Lidlin kalapuikoista, joita saa alle 2,40 eurolla kilo. Kalleimmat, Pirkan paistovalmiit punakampelafileet, maksavat yli 13 euroa kilolta.

Paneroidun kalan hinnan pitää edullisena se, että tuote saattaa olla kalaa vain puoliksi. Eniten kalaa on Rainbow’n kalapuikoissa ja fileekalapuikoissa: 66 prosenttia. Findusin Kullanrapeissa kalafileissä kalaa on sen sijaan vain 56 prosenttia.

Miksi panerointia pitää olla niin paljon? Finduksen laatupäällikkö Jukka Pulkkisen mukaan syynä on maku. “Kalaa ei mausteta millään tavalla, vaan kaikki maku tulee paneerauksesta. Ihmiset haluavat, että makua löytyy.”

Toinen syy on hinta. Panerointi maksaa vähemmän kuin kala, ja sen vuoksi kalapuikkojen hinta pysyy edullisena.

Paneroidut kalafileet ja fileepuikot ovat hieman kalliimpia kuin tavalliset kalapuikot, sillä niissä käytetään kokonaisia kylkipaloja. Peruskalapuikkojen sisus taas on kalanosista jauhettua massaa, johon käytetään kalan vatsanseudun lihaa. Se on sitkeämpää kuin filee eikä käy fileen tavoin sellaisenaan kaupaksi.

Jatka lukemista

Selvitimme olennaisen puolestasi, jotta voit tehdä parempia valintoja. Lukijoiden tuella tuotettua puolueetonta ja asiantuntevaa tietoa.

Osta pääsy tähän sisältöön tai tilaa Kuluttaja.

Kala

kala-ateria

kalafileet

kalapakasteet

kalapuikot

kalatuotteet

kalavertailu

ravintosuositukset

terveellisyys

Vertailu