Tarkkana ulkomaan reissudatapakettien kanssa – Operaattorit laskuttivat EU:n ulkopuolella roaming-maksuista, vaikka käytössä oli datapaketti
EU:n ulkopuolella puhelimen dataroaming-toiminto kannattaa pitää aina pois päältä, kunnes on saanut vahvistusviestin datapaketin aktivoitumisesta. Kysyimme, miten ylilaskutukselta voi välttyä.
Verkkovierailu- eli roaming-maksut yllättivät suomalaisen pariskunnan, joka oli lomamatkalla Yhdysvalloissa tammikuussa 2023.
Kumpikin tilasi operaattoriltaan kiinteähintaisen datapaketin matkaa varten. Toisella oli Telian Reissupaketti ja toisella DNA:n Reissudata. Telian paketti tilattiin jo ennen matkaa Suomessa, DNA:n paketti oli puolestaan mahdollista tilata vasta perillä.
He kertovat surffanneensa netissä reissun aikana datapakettiensa puitteissa. Kun he saivat ilmoitukset, joiden mukaan ensimmäiset datapaketit oli käytetty lähes loppuun, he tilasivat heti uudet paketit ja saivat tilausvahvistukset. Telian vahvistuksessa olleen kellonajan mukaan paketti tuli käyttöön – erikoista kyllä – jo 10 minuuttia ennen kuin edellisen paketin loppumisesta tuli ilmoitus.
Reissun jälkeen kumpikin sai kuitenkin puhelinlaskun, jossa oli laskutettu datapakettien lisäksi netin käytöstä EU-alueen ulkopuolella, vaikka muita matkoja ei tammikuussa tehty. Telian laskussa oli ylimääräistä 20 euroa ja DNA:n laskussa kuusi euroa.
Mistä tällainen ylilaskutus johtuu ja miten siltä voi välttyä?
datapaketti
matka
matkustaminen
Matkustus
netin käyttö
operaattori
puhelin
Puhelinlasku
reissudata
Roaming
verkkovierailu