Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä.

Yösähkön halvat tunnit houkuttelevat pörssisähkön käyttäjiä – selvitimme, mitä laitteita ei kannata jättää päälle tulipaloriskin vuoksi

Julkaistu: 02.11.2026
Pyykinpesukone.

Pörssisähkö on tyypillisesti halvempaa öisin kuin päivisin. Tämä voi houkutella pörssisähköstä maksavia asiakkaita ajoittamaan kulutustaan yöaikaan. Onko astianpesukoneen pyörittäminen tai sähköskuutin lataaminen yöllä kuitenkaan turvallista?

Pörssisähköstä maksavien suomalaisten määrä on noussut nopeasti 2020-luvulla. Kun vielä vuonna 2021 pörssisähkösopimuksia oli alle kymmenesosalla kotitalouksista, oli osuus noussut noin kolmannekseen vuonna 2023. Vuonna 2024 kasvu tasaantui, ja pörssisähkösopimusten osuus oli kutakuinkin samalla tasolla kuin edellisvuonna eli reilussa 30 prosentissa. Energiavirasto arvioikin viime vuonna, että pörssisähkö on nopeasti kasvaneen suosion tasaannuttua vakiinnuttanut paikkansa osana kuluttajien sähkösopimuksia.

Pörssisähkösopimuksissa sähkön hinta vaihtelee 15 minuutin välein, ja kunkin päivän varttihinnat lyödään lukkoon edellisenä päivänä. Tyypillisesti hinnat ovat viikonloppuisin edullisemmat kuin arkisin, minkä lisäksi pörssisähkö on yöllä yleensä aina halvempaa kuin päivällä.

Pörssisähkön hinnassa voi olla vuorokauden sisällä suuriakin vaihteluita, mutta jos kuluttaja pystyy ajoittamaan kulutustaan edullisille tunneille, pörssisähkö saattaa tulla halvemmaksi kuin kiinteähintainen sopimus. Tämä luonnollisesti houkuttelee pörssisähköstä maksavia kuluttajia ajoittamaan sähkönkäyttöään mahdollisimman paljon yön halvoille tunneille.

Kodin laitteissa voi kuitenkin olla eroja sen mukaan, kuinka paloturvallista niitä on jättää itsekseen yöksi päälle. Kysyimme Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista, minkälaisia tulipalon riskejä sähkölaitteiden valvomattomaan käyttöön voi liittyä.

Jatka lukemista

Selvitimme olennaisen puolestasi, jotta voit tehdä parempia valintoja. Lukijoiden tuella tuotettua puolueetonta ja asiantuntevaa tietoa.

Osta pääsy tähän sisältöön tai tilaa Kuluttaja.

energia

sähkö