Korkeimman oikeuden päätöstä odotellessa: mikä on pankin vastuu, jos asiakkaan pankkitunnukset varastetaan?
Jos nettihuijari varastaa pankkitunnukset, pankit noudattavat yleensä Finen pankkilautakunnan suositusta korvausvelvollisuudesta. Jos lautakunta arvioi uhrin olleen törkeän huolimaton, uhri voi silti yrittää hakea korvausta oikeusteitse. Tuleva korkeimman oikeuden päätös linjaa kuitenkin paljon.
Poimimme tarkasteluun Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Finen pankkilautakunnan tammi-heinäkuussa 2026 nettisivullaan julkaisemat ratkaisut. Ne liittyvät vuoden 2024 lopun ja alkuvuoden 2026 välillä sattuneisiin tapauksiin.
Mukaan otettiin vain ”Tilinkäyttö ja maksaminen” -asiaryhmän tapaukset. Niistä 38 liittyy verkkopankkihuijauksiin.
Euromäärältään suurimmassa tapauksessa verkkorikolliset varastivat asiakkaalta 152 770 euroa. Yhteensä rikoshyöty oli vähän yli miljoona euroa eli keskimäärin 28 000 euroa tapausta kohden.
Lautakunta suositteli pankkia korvaamaan menetykset 20 tapauksessa 38:sta eli hieman yli puolessa tapauksista. Uhrin tappioksi päätyi 16 tapausta. Kahdessa tapauksessa lautakunta ei antanut suositusta, koska sen saamat selvitykset eivät olleet riittävän kattavia.
Pankkitunnuksia kalastellaan joko niin, että uhrille lähetetään valesivulle houkutteleva tekstiviesti, tai sitten uhri päätyy väärään paikkaan hakukonetta käyttämällä. Omakanta, Vero, Kela tai Posti mainittiin 13 tapauksessa.
Huijaukset alkoivat joissakin tapauksissa myös käytetyn tavaran kaupasta, jota käytiin Facebook Marketplacen, Toridiilin tai Vintedin tapaisella alustalla, kun tuotteesta käydyn kaupan takia tilien välillä haluttiin siirtää rahaa.
Puhelinsoitolla alkavia turvatilihuijauksia oli 11 kappaletta. Määrä on yllättävän vähäinen verrattuna huijauksen saamaan julkisuuteen.

Jatka lukemista
Selvitimme olennaisen puolestasi, jotta voit tehdä parempia valintoja. Lukijoiden tuella tuotettua puolueetonta ja asiantuntevaa tietoa.
Osta pääsy tähän sisältöön tai tilaa Kuluttaja.
Huijaukset
pankit
talous