KKV teki tutkintapyynnön matkanjärjestäjä Melissa Travelista – kuluttajat kärsineet vahinkoa tuhansien eurojen edestä
KKV:n mukaan yritys muun muassa jatkoi matkapakettien kaupittelua ja etukäteismaksujen perimistä, vaikka se oli jo kertonut toisille asiakkaille maksukyvyttömyydestään ja ettei se pystynyt toteuttamaan myytyjä matkapaketteja.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoi heinäkuun alussa tehneensä poliisille tutkintapyynnön matkanjärjestäjä Melissa Travelista. Virasto pyysi poliisia tutkimaan, onko yritys syyllistynyt matkapalvelurikokseen ja petokseen.
KKV kertoo saaneensa kuluttajilta useita ilmoituksia Melissa Traveliin liittyvistä ongelmista. Ilmoituksia on tullut sellaisilta kuluttajilta, jotka ovat ostaneet yritykseltä matkapaketin Facebookin kautta viime syyskuun jälkeen. Ilmoitusten mukaan monet kuluttajat ovat jääneet ilman maksamiaan matkapalveluja matkanjärjestäjän maksukyvyttömyyden vuoksi.
KKV:n mukaan Melissa Travel oli kertonut maksukyvyttömyydestään osalle asiakkaistaan tämän vuoden helmikuussa. Osalle ongelmat olivat puolestaan tulleet ilmi vasta matkalla, jolloin he olivat joutuneet maksamaan uudestaan muun muassa hotellimajoituksista omasta pussistaan. Melissa Travel ei ollut korvannut näitä ylimääräisiä kustannuksia asiakkailleen.
Jatka lukemista maksutta
Kirjaudu sisään tai luo maksuton tunnus. Saat pääsyn valikoituun sisältöön sekä tiedon uusista artikkeleista ja testeistä sähköpostiisi.
Kirjaudu sisään tai luo tili.
matkustaminen