Testissä 42 mikroaaltouunia: Laadukas perusmikro 70 eurolla
Hyvän grillimikronkin voi saada satasella, mutta kiertoilmatoiminnolla varustetun mikroaaltouunin hinta lähentelee 200:aa euroa.
Erinomaisen perusmikron saa edullisesti, selvisi Kuluttajan mikroaaltouunitestissä. Testin halvin, noin 70 euroa maksava laite sijoittui kokonaispisteissä toiselle sijalle. Suurin osa testin 23 perusmikrosta on hyviä: peräti 19 laitetta sai testissä vähintään hyvän kokonaisarvosanan. Perusmikrojen kallein laite sijoittui testissä 16:nnelle sijalle.
Hyvin menestyneiden mikrojen testituloksissa on kuitenkin eroja. Esimerkiksi vain viisi mikroa lämmitti ruoka-annoksen erittäin hyvin. Nopeimmin lämmittänyt mikro oli ainoa, jonka ruoka-annoksen lämmittäminen arvioitiin huonoksi.
Sulatustehoa mitattiin sulattamalla pakastettua jauhelihaa. Kaikki perusmikrot suoriutuivat sulatuksesta vähintään hyvin. Seitsemän mikroa sulatti jauhelihan alle 10 minuutissa. Lähes kaikki laitteet suoriutuivat hyvin myös yhdistetystä sulatuksesta ja lämmityksestä. Vain yksi laite sai tästä tyydyttävän arvosanan.
Vain perusmikrojen Testivoittaja arvosteltiin erittäin helppokäyttöiseksi. Siinä ei ole pyörivää alustaa eikä lasilautasta erikseen, mikä tekee puhdistamisesta helpompaa. Tällaiseen mikroon voi laittaa myös isompia ja kulmikkaampia astioita. Testivoittaja sai ainoana erittäin hyvän arvosanan myös sisätilan näkyvyydestä.
Valtaosa perusmikroista ei ole häiritsevän äänekkäitä. Neljä laitetta arvioitiin erittäin hiljaisiksi.
Grillimikrot: vain 7 mallia yltää hyvään arvosanaan
Testin mikroista 17 on varustettu grillitoiminnolla. Grillimikroista vain seitsemän mikroa ylsi hyvään kokonaisarvosanaan, ja yksi näistä vain nipin napin.
Hinta–laatusuhteeltaan grillimikrot ovat erilaisia. Testivoittajan saa 200 eurolla, mutta testin toiseksi tullut laite maksaa peräti 750 euroa. Testin halvimman grillimikron voi taas saada alennusmyyntien aikaan jopa alle satasella.
Ruuan lämmittämisestä lähes kaikki grillimikrot suoriutuivat vähintään hyvin. Myös sulatustesti sujui niiltä pääosin hyvin. Suurin osa grillimikroista suoritti testin automaattiohjelmalla.
Grillaamisessa jyvät erottuvat akanoista. Broilerin grillauksesta vähintään hyvin suoriutui 11 laitetta, mutta kaksi sai broilerin grillauksesta huonon arvosanan. Kolmella mallilla broilerin grillausaika venähti yli tuntiin. Paahtoleivän grillauksessa vain viisi grillimikroa ylsi hyvään arvosanaan.
Pizzan sulatus ja paistaminen grillimikroilta sujui paremmin. Vain viisi laitetta ei yltänyt siinä hyvään arvosanaan.
Suurin osa grillimikroista sai helppokäyttöisyydestä vähintään hyvän arvosanan. Vain neljä grillimikroa todettiin erittäin hiljaisiksi.
Neljässä mikrossa ovi lämpeni testissä yli 40-asteiseksi, ja yhden oven lämpötila kipusi yli 50 asteeseen. Kolmen grillimikron yläpinnasta mitattiin 38–44 asteen lämpötiloja.
Yhdistelmämikrot: mukana myös kiertoilmatoiminto
Perus- ja grillimikrojen lisäksi testissä on kaksi kiertoilmatoiminnolla varustettua yhdistelmämikroa. Kiertoilmatoiminnolla voi valmistaa ruokaa tavallisen uunin tapaan.
Yhdistelmämikroista kalliimpi, 500 euroa maksava laite ylsi testissä hyvään kokonaisarvosanaan. Se paahtoi koko testijoukon parhaimmat paahtoleivät, ja sen kiertoilmatoiminnolla valmistetut muffinit arvioitiin hyviksi, vaikka laitteella kuluikin tähän yli 40 minuuttia.
Molemmat laitteet suoriutuivat perustoiminnoista eli lämmittämisestä ja sulattamisesta yleisesti ottaen vähintään hyvin. Kalliimpi yhdistelmämikro sai kuitenkin lasagnen sulatuksesta ja lämmityksestä, pizzan valmistamisesta sekä broilerin grillaamisesta vain tyydyttävän arvosanan. Edullisempi mikro suoriutui kaikista edellä mainituista toiminnoista vähintään hyvin.
Kalliimmassa yhdistelmämikrossa on paljon eri älytoimintoja. Se vaihtaa esimerkiksi tarvittaessa automaattisesti grillitoimintoon. Suorituskyvyn arvosanat eivät kuitenkaan anna kovin mairittelevaa kuvaa kokonaisuudesta, ja toimintojen selkeydestä laite sai erittäin huonon arvosanan.
Tämä artikkeli viittaa aiempaan testijulkaisuun ja tiedot eivät ole välttämättä ajantasaisia. Tutustu päivitettyyn testiin täällä.
grillimikro
mikro
mikroaaltouuni
testi
yhdistelmämikro