Miten tunnistaa nettikaupan valearvio? Näin helppoa se on
Väärennetyt käyttäjien arviot ovat suuri ongelma nettikaupassa. Perusteettomien ylistävien – tai mollaavien – arvioiden tehtailuun tavaroista ja palveluista on monia tapoja ja motiiveja.
Väärennettyjen käyttäjäarvioiden historia ulottuu pitkälle internetiä edeltäviin aikoihin. Markkinoinnissa ”tyytyväisten käyttäjien suosituksien” esittelyllä on erittäin pitkät perinteet, ja huomattava osa suosituksista on ollut täysin keksittyjä.
Etenkin tekstimuodossa esitettyjen lainausten todenperäisyyttä on hyvin hankala selvittää jälkikäteen, mutta usein epäilystä herättää niiden yleisluontoisuus. Usein tällaisen ”arvostelun” kanssa käytetään myös valokuvaa, joka ei ilmiselvästi esitä väitettyä henkilöä. ”Niina, 24, Vantaa” onkin todellisuudessa vaikkapa kroatialainen ammattimalli, jonka kuvia tarjotaan käyttöön netin kuvapankissa korvausta vastaan. Usein kuvan alkuperäislähde selviää yksinkertaisella Googlen kuvahaulla.
Täysin tekaistujen käyttäjäarvioiden ohella toinen yleinen markkinointitaktiikka on sekä kuluttajien että ammattilaisten arvioiden luova lainaaminen. Esimerkiksi elokuva-arvion virkkeestä ”Näyttelijäsuoritukset ovat hienoja, mutta valitettavasti amatöörimäinen ohjaus ja kuvaus varastavat niiden tehon” on voitu nostaa elokuvajulisteeseen vain pilkkua edeltävä osa.
Arvio
Arvostelu
Huijaus
käyttäjäarvio
mainos
Markkinointi
Nettikauppa
väärennetyt käyttäjäarviot
väärennys
Verkkokauppa