Testasimme 16 keskikokoisille koirille sopivaa täysrehua, joiden lisäksi ei tarvita ravintolisiä. Osa testin kuivamuonista on tarkoitettu noin 11-25-kiloisille koirille, mutta suurin osa sopii valmistajien mukaan kaikenkokoisille aikuisille koirille. Testit tehtiin eläinlääketieteellisessä laboratoriossa. Testiarvostelu perustuu pääasiassa FEDIAF:in suosituksiin. Arvostelussa huomioitiin kuitenkin myös AAFCO:n ja NRC:n suositukset.
Proteiinit
Proteiinien määrä mitattiin laboratoriossa. Proteiinipitoisuuden arvostelussa otettiin huomioon proteiinien absoluuttisen määrän lisäksi proteiinien määrä suhteessa rehun energiasisältöön. Jos rehussa on enemmän kaloreita, siinä pitää olla myös suhteessa enemmän proteiinia.
Proteiinien laatu arvosteltiin mittaamalla neljän aminohapon määrät rehussa. Aminohappoja on paljon erilaisia, mutta mittaamalla metioniinin, lysiinin, treoniinin ja kysteiinin pitoisuudet saadaan hyvä kuva proteiinien laadusta. Arvostelussa ei huomioitu onko rehun proteiini kasvi- vai eläinperäistä. Sillä ei ole väliä, koska koira pystyy hyödyntämään kuivamuonasta proteiinit molemmista lähteistä.
Rasvat
Rehuista mitattiin rasvojen määrä ja laatu. Laadun arvioon vaikuttivat tyydyttymättömien ja tyydyttyneiden rasvahappojen määrät, omega6-rasvahappojen määrä, ja niiden suhteellinen osuus verrattuna omega3-rasvahappoihin.
Hiilihydraatit ja energiasisältö
Hiilihydraattien ja energiasisällön määrää laskettaessa oletettiin, että kaikissa testin tuotteissa on vettä 10 %. Hiilihydraatit koostuvat lähinnä tärkkelyksestä ja kuiduista. Hiilihydraatin ja energiasisällön määrää ei huomioitu arvostelussa. Koirien energiantarve vaihtelee yksilökohtaisesti.
Vitamiinit
A- ja E-vitamiinien pitoisuus mitattiin ja arvosteltiin suhteessa suositeltuihin saantimääriin.
Kivennäis- ja hivenaineet
Fosforin ja kalsiumin määrät ja niiden välinen suhde mitattiin ja arvosteltiin. Lisäksi arvosteltiin raudan, kaliumin, magnesiumin, natriumin ja seleenin pitoisuudet.
Pakkausmerkinnät
Arvostelussa huomioitiin myös, pitivätkö valmistajien ilmoittamat proteiini-, rasva-, kuitu- ja tuhkapitoisuudet paikkansa.
Homemyrkyt, eli mykotoksiinit
Laboratoriossa mitattiin rehujen aflatoksiini B1-pitoisuus. Löydettyjen aflatoksiinien pienet pitoisuudet osoittavat, että valmistajat ovat tietoisia riskeistä ja valvovat tuotteita.
Fumonisiini B1- ja B2-homemyrkyt ovat riski lähinnä maissia sisältävissä rehuissa, joten näiden homemyrkkyjen pitoisuudet testattiin vain niistä tuotteista, joiden valmistuksessa oli käytetty maissia. Koiranrehuissa ei ole säädelty saantirajoja fumonisiineille, mutta yhdestä testin tuotteesta löytyi merkittävä määrä fumonisiinia. Lisäksi yhdestä testin tuotteesta löytyi zearalenoni-nimistä homemyrkkyä.
Testitulokset
Artikkeli