Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä.

Kymmenientuhansien parvekkeiden julkisivulevyt eivät kestä edes taaperon törmäystä – näin riskit voi tunnistaa

Julkaistu: 24.09.2026
Parvekkeita.

Onko parvekkeeni turvallinen? Tämä kysymys on ollut monien kerrostaloasukkaiden mielessä jo vuoden ajan.

Kysymys nousi toden teolla julkiseen keskusteluun 17. syyskuuta vuonna 2025, kun Helsingin Hietalahdessa ihminen putosi parvekelevyn läpi viidennestä kerroksesta maahan ja kuoli.

Tapauksen jälkeen Onnettomuustutkintakeskus Otkes ryhtyi tutkimaan parvekkeiden julkisivuissa yleisesti käytettävien sementtikuitulevyjen kestävyyttä.

Tämän vuoden toukokuussa Otkes julkaisi tiedotteen ja videoita törmäystesteistä. Videoissa näkyy, kuinka jo melko kevyt osuma levyyn voi aiheuttaa sen murtumisen tai jopa rikkoutumisen kokonaan.

Tutkinnassa mukana olleen Otkesin asiantuntijan Toni Kekin mukaan esimerkiksi taapero tai lemmikki saattaa levyyn törmätessään mennä siitä läpi, aikuisesta ihmisestä puhumattakaan.

”Sementtikuitulevyn ajatellaan olevan se osa, joka ottaa törmäyksen vastaan ja pitää esineet ja ihmiset parvekkeen puolella, mutta se ei toimi sellaisessa”, Kekki sanoo. ”On vähän hätkähdyttävääkin, että se ei toimi putoamissuojana.”

Suomessa on karkeasti arvioiden kymmeniätuhansia parvekkeita, joissa sementtikuitulevy on ainoa este parvekkeen sisä- ja ulkopuolen välillä.

Jatka lukemista

Selvitimme olennaisen puolestasi, jotta voit tehdä parempia valintoja. Lukijoiden tuella tuotettua puolueetonta ja asiantuntevaa tietoa.

Osta pääsy tähän sisältöön tai tilaa Kuluttaja.

Asuminen

Koti

Turvallisuus