Kirjailija Katja Kettu: käytin maihinnousukenkiä 15 vuotta
”Ostin Dr. Martensin maihinnousukengät. Olin vuonna 2001 Lontoossa opiskelijavaihdossa. Siellä satoi koko ajan ja palelin jatkuvasti. Päätin satsata kunnon kenkiin ja ostin Dr. Martensin maihinnousukengät, mikä oli iso investointi silloisessa rahatilanteessani. Dr. Martensien valintaan vaikutti se, että olin punkkari, mutta myös se, mitä olin kuullut kenkien laadusta. ”
”Hankinta nosti elämänlaatuani huomattavasti. Kengät pitivät vettä, kuten luvattiin. Ne sopivat jalkoihini tosi hyvin.”
”Käytin Martenseja 15 vuotta. Sinä aikana niihin tarvitsi tehdä vain joitain pieniä korjauksia. Tein niillä monet reissut maailmalla ja kävin jopa vaeltamassa.”
”Viime vuonna unohdin kengät hostelliin Espanjassa, kun olin kirjakiertueella. Nyt minulla on halvemmat maihinnousukengät, mutta ehkä ostan vielä joskus uudet Martensit.”
SUOSIN: ”Lähellä tuotettua ruokaa. Silloin tiedän, kuka sen on tuottanut ja ettei se ole esimerkiksi geenimanipuloitua.”
VÄLTÄN: ”Metallitölkkejä, koska lähistöllä ni ei ole niiden kierrätyslaatikkoa.”
Dr.Martens
Lontoo
Maihinnousukengät
Metallitölkki