Videotykki.

Näin testasimme

Testi tehdään puolueettomassa laboratoriossa yhdessä eri maiden kuluttajalehtien kanssa.

Videotykki.

Kuvanlaatu

Projektorien tuottaman kuvan laatua arvioitiin sekä katselutestein että teknisin mittauksin. Katselutesteihin osallistui viisi laboratorion asiantuntijaa. Kuvaa katseltiin mattavalkoiselta valkokankaalta ja kuvan leveydeksi asetettiin 1,7 metriä. Mahdolliset zoomit ja kuvansiirrot laitettiin keskiasentoon. Testit tehtiin melkein kokonaan pimennetyssä huoneessa.

Koekatselijat arvostelivat kuvan terävyyden, kirkkauden, värintoiston ja dynamiikan. He antoivat myös kokonaisarvion kuvanlaadusta. Kuvalähteinä käytettiin UHD blu-ray -elokuvaa, valokuvia, tietokonepeliä, esitysgrafiikkaa ja 3D-elokuvaa. Kuvasäätöinä käytettiin sopivinta kuvan esiasetusta.

Esimerkiksi elokuvaa ja urheilua katsellessa käytettiin nopeaa liikettä sisältävää materiaalia. Katselutesteissä käytettiin myös HDR- eli laajasävykuvaa.

Testaajat arvioivat myös muun muassa kuvankorjausten toimivuuden vinossa asennuksessa ja projektorin toimivuuden valoisammassa huoneessa. Lisäksi arvioitiin, miten kuvaa pystyy säätämään itse asetuksista.

Teknisin mittauksin testattiin kuvan kontrasti, kirkkaus ja kuvanlaatu erilaisilla testikuvilla. Kontrastin arvosanaan vaikuttivat myös kuvan keskustan ja reuna-alueiden kirkkauserot. Testikuvien avulla mitattiin värintoisto, vääristymät ja kuvan reunojen tummuminen eli vinjetointi molemmissa zoomin ääriasennoissa.

Käyttömukavuus

Arvostelun teki kaksi laboratorion asiantuntijaa. Arvostelussa huomioitiin käyttöohje, projektorin asennus ja huolto, zoomin ja tarkennuksen käytettävyys, käyttöpainikkeet, valikkojen rakenne, kuvan esiasetusten järkevyys, sekä kaukosäädin päivittäisessä käytössä.

Ympäristö

Melu mitattiin laitteen edestä, takaa, vasemmalta ja oikealta. Lisäksi arvosteluun vaikutti asiantuntijoiden arvio melun häiritsevyydestä. Melu mitattiin sekä normaali- että ekotilassa.

Laitteiden tehontarve mitattiin normaalitilassa, ekotilassa ja valmiustilassa. Sähkönkulutuksella on vain 2 %:n painoarvo kokonaisarvosanassa, mutta huono sähkönkulutuksen arvosana rajoittaa laitteen kokonaisarvosanaa.

Asiantuntijat arvostelivat lisäksi laitteen rakenteen, loukkaantumisriskit ja mittasivat projektorin pinnan lämpötilan käytön aikana. Ympäristöarvosanassa huomioitiin myös rikkinäisen lampun hävitysohjeet.

Testitulokset

Artikkeli

Mustavalkoinen ruudukko ja testauslaite.

ANSI-kontrasti mitataan valkoisia ja mustia ruutuja sisältävän testikuvan avulla.

Näin luet testitaulukkoa

Testivoittaja
Testin parhaat pisteet saanut tuote.

Hyvä ostos
Hinta-laatusuhteeltaan testin paras tuote.

Kokonaisarvosana 1–100 pistettä
Kokonaisarvosana on pyöristämättömien arvosanojen painotettu keskiarvo. Keskiarvo on kerrottu kymmenellä. Arvosanoja voi lisäksi laskea se, että tuote saa huonot pisteet tärkeässä ominaisuudessa, esimerkiksi turvallisuudessa.

Arvosanat 1–10 pistettä
Arvosanat on pyöristetty. Kuhunkin arvosanaan voi vaikuttaa jopa kymmeniä arviointeja ja mittaustuloksia.

Kuluttajan arvosanataulukko.

Testausta ympäri vuoden

Testimme on käynnissä jatkuvasti, mikä tarkoittaa sitä, että samaan testilaboratorioon lähetetään jopa joka kuukausi uusi testierä tuotteita. Testausmenetelmät ja arvosteluperusteet pidetään samoina testierästä toiseen, jotta eri testierissä testattujen tuotteiden tuloksia voisi vertailla keskenään. Arvosteluperusteet saadaan pidettyä samoina esimerkiksi referenssilaitteiden avulla, jolloin aiemmin testattu tuote testataan uudelleen ja sitä käytetään vertailukohtana uusille testattaville tuotteille.

Tarkistamme testattujen tuotteiden saatavuuden Suomessa myös aiemmin testattujen tuotteiden osalta aina kunkin testin julkaisuhetkellä. Poistamme tuolloin tuotelistasta ne aiemmin testatut tuotteet jotka eivät ole enää saatavilla. Näin varmistamme että lukijalla on mahdollisimman ajantasainen listaus testatuista saatavilla olevista tuotteista.

Sivun kuvat: IStock ja ICRT

Kuluttaja

Kuluttajan avulla teet onnistuneita ostopäätöksiä. Testaamme puolestasi yli tuhat tuotetta vuosittain.