Sous vide -sirkulaattorit testataan puolueettomassa laboratoriossa yhdessä muiden maiden kuluttajalehtien kanssa.
Valmistimme sous vide -menetelmällä lohifileitä, naudanpaistia ja kasvissekoitusta. Sous vide -sirkulaattori kiinnitettiin kattilan reunaan ja tyhjiöpakatut ruoka-aineet kypsennettiin matalassa lämpötilassa vesihauteessa. Laitteet testattiin käyttöohjeiden mukaisesti valmistajan suosittelemilla kypsennysajoilla ja -lämpötiloilla.
Kutakin kypsennettävää ruoka-ainetta laitettiin sama määrä kahteen eri pussiin, jotka kypsennettiin yhtä aikaa. Kasvissekoitus tehtiin 2 viipaloidusta porkkanasta, 2 siivutetusta perunasta ja 4 parsakaalinipusta, jotka jaettiin tasaisesti kahteen yhtä painavaan pussiin. Pussien piti peittyä kokonaan veteen, eivätkä ne saaneet kellua pinnalla. Haluttu kypsennyslämpötila ja -aika valittiin käyttöohjeiden mukaan. Jos käyttöohjeessa ei kerrottu selkeää lämpötilaa, lohifileen lämpötilaksi asetettiin 52 °C, naudanpaistin 57 °C ja kasvissekoituksen 84°C. Laite sammutettiin, kun ohjelmoitu kypsennysaika oli kulunut.
Kypsistä ruoka-aineista arvioitiin aistinvaraisesti laatua, suutuntumaa ja väriä. Kypsymisen tasaisuutta verrattiin kahden yhtä aikaa kypsennetyn pussin välillä. Lisäksi kasvissekoituksesta arvioitiin tasalaatuisuutta ja kypsymistä eri ainesosien välillä sekä kasvisten yleisväriä.
Aistinvaraisten arviointien lisäksi eri ruoka-aineiden kypsennysajat mitattiin.
Veden lämpötila mitattiin kattilasta kolmesta eri paikasta (sivulta, pohjalta ja keskeltä) kaikissa testeissä. Lukujen keskiarvon ja käyttöohjeen mukaisen kypsennyslämpötilan erotuksesta saatiin laskettua kunkin ruoka-aineen valmistamisessa lämpötilan poikkeama suosituslämmöstä.
Kolmesta laboratorion asiantuntijasta koostettu tiimi arvioi käyttömukavuutta 5-portaisella asteikolla.
Käyttöohjeista arvioitiin esimerkiksi fonttikoko, ohjeiden, kuvioiden ja kypsennysaikataulun selkeys, vianetsinnän ohjaus sekä tiedot laitteen puhdistamisesta ja turvallisesta käytöstä.
Laitteen asennuksen lisäksi kiinnitettiin huomiota vakuumipakkausten paikalleen laittamiseen, kiertovesipumpun kiinnittämisen helppouteen, kattilan täyttämiseen vedellä sekä veden minimi- ja maksimimerkintöjen helppoon havaitsemiseen.
Raati arvioi laitteen ohjelmoinnin helppoutta, painikkeiden sijaintia, kokoa ja helppokäyttöisyyttä, LED-merkkivalojen ja näytön kokoa sekä niiden näkyvyyttä, lämpötilan päällä pysymistä, kiertovesipumpun vakautta, lopetusäänen selkeyttä ja kypsennysvaiheen ääntä.
Puhdistamisessa kiinnitettiin huomiota, kuinka helppo on irrottaa kiertovesipumppu, avata ja puhdistaa se, ovatko muut osat helppoja puhdistaa ja voiko osat laittaa astianpesukoneeseen.
Raati tarkisti johdon ja sen säilytyspaikan sekä arvioi kiertovesipumpun koon ja painon.
Sähkönkulutuksessa mitattiin jokaisen ruoka-aineen esilämmitykseen ja varsinaiseen ruuan valmistamiseen kulunut sähkö wattitunteina. Lisäksi mitattiin tehontarve valmiustilassa watteina.
Kolme laboratorion asiantuntijaa arvioi aistinvaraisesti melun 5-portaisella asteikolla, jossa pienin arvosana tarkoitti erittäin meluisaa, ei-hyväksyttävää melutasoa ja suurin erittäin hiljaista, käytön aikana lähes huomaamatonta ääntä. Lisäksi arvioijat antoivat kuvauksen melusta, jos melu oli erityisen kovaa tai ärsyttävää.
Asiantuntijaraati antoi kullekin laitteelle arvion sen rakenteesta ja materiaalien laadusta. Arviossa kiinnitettiin huomiota rakenteen vankkuuteen ja riittävän paksuihin materiaaleihin, pinnan kolhun- ja naarmunkestävyyteen, erilaisten materiaalien välillä oleviin liitoksiin sekä kytkinten ja painikkeiden kiinnityksiin.
Turvallisuuden arvosana koostui sähköturvallisuudesta ja lämpöturvallisuudesta.
Sähköturvallisuustesti tehtiin standardin EN 60335 kohtien 7 ja 8 mukaan: merkintöjen erityisvaatimukset sekä suojaus sähköiskua vastaan.
Kypsennystestien aikana saavutettu laitteen maksimilämpötila, sen sijainti ja materiaali kirjattiin ylös, jonka perusteella arvioitiin mahdollinen palovammariski.
Sivun kuvat: IStock ja ICRT
Kuluttajan avulla teet onnistuneita ostopäätöksiä. Testaamme puolestasi yli tuhat tuotetta vuosittain.