Hero image

Näin testasimme

Testi tehdään puolueettomassa laboratoriossa yhdessä eri maiden kuluttajalehtien kanssa.

Kamera ja videokuvaus

Arvosanaan vaikuttavat etukameran ja taka- eli pääkameran kuvanlaatu, kameroiden monipuolisuus sekä videokuvan äänen- ja kuvanlaatu.

Kameroita käytetään automaattiasetuksilla suurinta mahdollista resoluutiota eli kuvatarkkuutta käyttäen. Kuvanlaadun arvioon vaikuttavat esimerkiksi värientoisto sekä kuvanlaatu päivänvalossa ja hämärässä.

Kuvanlaatua hämärässä arvioitaessa laboratorion asiantuntijat kiinnittävät huomiota muun muassa todelliseen erottelukykyyn eli resoluutioon, kohinaan ja kuvien terävyyteen.

Myös kuvien dynamiikka eli kameran kyky tallentaa suuria valoisuuseroja kuvan yksityiskohdat säilyttäen testataan. Lisäksi arvioidaan vinjetointi, eli kuvan nurkkien tummuminen sekä mitataan vääristymät kuvassa.

Monipuolisuuden arvioinnissa huomioidaan esimerkiksi optinen zoom, makrokuvaustila ja videolla suurin mahdollinen kuvan virkistystaajuus eri kuvantarkkuuksilla.

Videokuvausta testattiin kuvaamalla paikallaan olevia ja liikkuvia kohteita sekä arvioimalla kuvan- ja äänenlaatua.

Näyttö

Ruudun kirkkaus ja kontrasti mitattiin. Asiantuntijat arvostelivat luettavuuden erilaisissa valaistusolosuhteissa ja eri kulmista. Myös yleinen kuvanlaatu, kontrasti ja kirkkaus arvosteltiin.

Kosketusnäytön toiminta testattiin ja näytön pyöristysten ja lovien häiritsevyys arvosteltiin.

Näytön arviossa huomioitiin lisäksi ruudun päivitystaajuus, väriavaruuksien laajuus ja HDR-toiminnot.

Akku

Arvioitiin toiminta-ajan ja latausnopeuden perusteella. Myös mahdollisuus akun vaihtamiseen, langaton lataus ja mukana toimitettu pikalaturi huomioitiin.

Akunkesto testattiin sekä ruudun maksimikirkkaudella että siten, että ruudun kirkkaus asetettiin 300 cd/m2 (nits) kirkkauteen. Normaalin täyteen lataamisen lisäksi testattiin kuinka pitkän toiminta-ajan saa 15 minuutin lataamisella. Tämäkin testattiin edellä mainitulla tavalla, eli kahdella näytön kirkkausasetuksella.

Jos puhelimen mukana ei toimitettu laturia, latausnopeuden kokeet tehtiin 5W:n laturilla ja pikalaturilla.

Suorituskyky

Arvioitiin suorituskykyä mittaavilla ohjelmilla. Lisäksi laboratorion asiantuntijat antoivat arvionsa toimintanopeudesta.

Arvosana kertoo puhelimen käytännön toimintanopeudesta esimerkiksi verkkosivuja selailtaessa. Myös puhelimen tallennustila ja RAM-muistin määrä huomioitiin.

Äänentoisto

Arvosteluun vaikuttivat kaiuttimien äänenlaatu ja suurin äänenvoimakkuus. Myös stereokaiuttimet ja 3,5 mm kuulokeliitäntä huomioitiin arvostelussa. Lisäksi tarkastettiin, että kuulokeliitäntä toimii moitteetta laadukkailla kuulokkeilla.

Ladataan...

Kestävyys

Puhelimet pudotettiin yhteensä 100 kertaa 80 sentin korkeudelta. Kosteudensietoa testattiin pitämällä puhelinta 5 minuutin ajan sadesimulaattorissa.

Lisäksi vedenkestäväksi väitetyt puhelimet upotettiin veteen ilmoitetun vedenkestävyyslupauksen mukaisesti. Puhelimen toiminta testattiin sekä heti testin jälkeen että 1, 2 ja 3 päivän kuluttua.

Näytön naarmunkestävyys testattiin erityisellä kovuutta testaavalla testikynällä. Kameralinssin kestävyys testattiin lasikuitukärjellä varustetulla testikynällä.

Käyttömukavuus

Arvostelussa huomioitiin valikoiden käytön ja käyttöönoton helppous, verkkoselaimen toiminta, kameran käytettävyys, tekstin syöttämisen helppous ja lukitustoiminnot.

Kameran käyttömukavuuden arviossa huomioitiin asetusten säätäminen, kuvan ottaminen ja kameran toimintanopeus. Toimintanopeuden arvioon vaikuttivat tarkennusnopeus, laukaisuviive, jatkuvan kuvaamisen nopeus ja kameran käynnistymisnopeus.

Liitännät ja verkot

Arvosteluun vaikuttavat puhelimen langalliset ja langattomat liitännät sekä verkot ja muut toiminnot, kuten kompassi ja kiihtyvyyssensorit.

Puhelinominaisuudet

Puheluiden äänenlaatu testattiin sekä hiljaisessa että meluisassa ympäristössä. Puhelimen kuuluvuus heikossa kentässä mitattiin viidellä eri taajuusalueella.

Tietoturvallisuus

Laboratorion asiantuntijat tutkivat salasanakäytänteet, suojan väsytyshyökkäyksiä vastaan, onko tieto puhelimella salattuna, puhelimen tehdasasetuksiin palauttamisen sekä tietojen poistumisen sen yhteydessä.

Testitulokset

Artikkeli

Testausta ympäri vuoden

Huom! Testimme on käynnissä jatkuvasti, mikä tarkoittaa sitä, että samaan testilaboratorioon lähetetään jopa joka kuukausi uusi testierä tuotteita. Testausmenetelmät ja arvosteluperusteet pidetään samoina testierästä toiseen, jotta eri testierissä testattujen tuotteiden tuloksia voisi vertailla keskenään. Arvosteluperusteet saadaan pidettyä samoina esimerkiksi referenssilaitteiden avulla, jolloin aiemmin testattu tuote testataan uudelleen ja sitä käytetään vertailukohtana uusille testattaville tuotteille.

Tarkistamme testattujen tuotteiden saatavuuden Suomessa myös aiemmin testattujen tuotteiden osalta aina kunkin testin julkaisuhetkellä. Poistamme tuolloin tuotelistasta ne aiemmin testatut tuotteet jotka eivät ole enää saatavilla. Näin varmistamme että lukijalla on mahdollisimman ajantasainen listaus testatuista saatavilla olevista tuotteista.

Sivun kuvat: IStock ja ICRT

Ladataan...
Ladataan...

Kuluttaja

Kuluttajan avulla teet onnistuneita ostopäätöksiä. Testaamme puolestasi yli tuhat tuotetta vuosittain.