Testit tehdään puolueettomissa laboratorioissa yhdessä muiden maiden kuluttajalehtien kanssa.
Suorituskykyä mitattiin pesemällä neliömetrin suuruinen pihapäällyste sekä suihkupistoolilla että pyörivällä suuttimella. Pesun aikana mitattiin puhdistuneen alueen leveys, puhdistukseen kulunut aika, vedenkulutus ja työn lopputulos. Jokaista laitetta testasi kaksi ihmistä. Pesujen jälkeen arvioitiin, mitä vaurioita pestylle pinnalle oli tullut ja kuinka tasainen pesujälki oli. Pihaa pestiin myös terassipesurilla niillä painepesureilla, joissa sellainen oli.
Käyttömukavuutta arvioitiin yli 20 kohdan pohjalta. Vaikuttavia asioita oli muun muuan käyttöönotto, käyttö pesun aikana, liikuttelu, varastointi sekä letkun, pesuainesäiliön ja suuttimien kiinnittäminen.
Kestävyystestissä pesureita käytettiin 300 kertaa, joihin kuului sekä pesua täydellä paineella ja virtauksella että lepoa. Yksi käyttökerta kesti 40 minuuttia, eli laitteita käytettiin kestävyystestissä yhteensä 200 tunnin ajan.
Melua mitattiin sekä desibelimittarilla että havainnoitiin aistinvaraisesti kuuntelemalla.
Käyttöohjeita arvioitiin kattavuuden, selkeyden sekä kuvien ja tekstin sommittelun perusteella. Myös turvallisuutta koskevat ohjeet arvioitiin.
Sähkö- ja mekaaninen turvallisuus testattiin standardin mukaan.
Huom! Testimme on käynnissä jatkuvasti, mikä tarkoittaa sitä, että samaan testilaboratorioon lähetetään jopa joka kuukausi uusi testierä tuotteita. Testausmenetelmät ja arvosteluperusteet pidetään samoina testierästä toiseen, jotta eri testierissä testattujen tuotteiden tuloksia voisi vertailla keskenään. Arvosteluperusteet saadaan pidettyä samoina esimerkiksi referenssilaitteiden avulla, jolloin aiemmin testattu tuote testataan uudelleen ja sitä käytetään vertailukohtana uusille testattaville tuotteille.
Tarkistamme testattujen tuotteiden saatavuuden Suomessa myös aiemmin testattujen tuotteiden osalta aina kunkin testin julkaisuhetkellä. Poistamme tuolloin tuotelistasta ne aiemmin testatut tuotteet jotka eivät ole enää saatavilla. Näin varmistamme että lukijalla on mahdollisimman ajantasainen listaus testatuista saatavilla olevista tuotteista.
Sivun kuvat: IStock
Kuluttajan avulla teet onnistuneita ostopäätöksiä. Testaamme puolestasi yli tuhat tuotetta vuosittain.