Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä.

Takaisin kauppaan

Kuluttaja 2/2023 on ilmestynyt: testeissä älykellot, induktiotasot ja astianpesukoneet

Julkaistu: 15.03.2023
Kuluttaja-lehti 2/2023.

Kuluttajan tuorein numero on ilmestynyt. Tässä numerossa olemme testanneet älykellot, induktiotasot ja tason alle asennettavat astianpesukoneet.

Testissä 35 älykelloa: Testivoittajat ovat kalliita, mutta huippukellon saa reilulla 300 eurolla

Suurin osa Kuluttajan älykellotestin kelloista on hyviä ja erinomaisia tuotteita, vaikka hinnat vaihtelevat suuresti, 50 eurosta noin 1 000 euroon. Applen älykellot ovat kuitenkin parhaita nimenomaan älykellokäytössä eli puheluissa, viestittelyssä ja musiikin kuuntelussa. Myös Samsungin kellot toimivat erinomaisesti älykelloina. Fitbititkin ovat hyviä älykellokäytössä, mutta muut testin kellot pärjäävät älykellokäytössä korkeintaan keskinkertaisesti.

Osaan testin kelloista voi kytkeä puhelinliittymän. Jos kellossa on e-sim-ominaisuus, sillä voi mobiilidatayhteyden avulla soittaa puheluita ja suoratoistaa musiikkia, vaikka puhelin ei olisi mukana. Jos kellossa ei ole mobiilidatayhteyttä, kello voi käyttää esimerkiksi puhelimen nettiyhteyttä tai kodin langatonta verkkoa.

Kuntoilutoiminoissa Apple ja Samsung eivät ole testin kärkeä. Kuntoilukellon ostajan kannattaa tutkailla erityisesti Garminin vaihtoehtoja, mutta myös Huaweilta ja Googlelta löytyy kelloja, jotka ovat erinomaisia valintoja kuntoilijoille. Kaikki testin kellot saavat kuitenkin kuntoilutoiminnoista vähintään hyvän arvosanan.

Akunkestossa on suuria eroja. Testin paras laite toimii melkein 22 vuorokautta lataamatta, kun nopeimmillaan akku tyhjenee reilussa puolessa vuorokaudessa. Myös latausnopeudessa erot ovat tuntuvat. Nopeimmillaan akku latautuu tyhjästä täyteen 81 minuutissa, kun hitaimmat lataavat akkua täyteen 182–185 minuuttia.

Tämä artikkeli viittaa aiempaan testijulkaisuun ja tiedot eivät ole välttämättä ajantasaisia. Tutustu päivitettyyn testiin täällä.

Testissä 22 induktiotasoa: monien liesitasojen pinnat kuumenevat liikaa

Kuluttajan induktioliesitasojen testissä selvisi, että monen laitteen turvallisuudessa on puutteita. Peräti 11 laitetta sai turvallisuudesta vain tyydyttävän arvosanan. Testissä tutkittiin pintojen lämpötiloja, tyhjän pannun unohtumista liedelle sekä ylikiehumistilannetta.

Neljän laitteen pinnat kuumenevat joiltakin kohdin aivan liian kuumiksi, ja lisäksi kuusi laitetta sai lämpötiloista tyydyttävät pisteet.

Yli tuhannen euron hintainen Electrolux HOB690 kuumeni keittoalueiden välistä peräti 83-asteiseksi, joten kokkaaja saa olla hyvin varovainen. Myös Miele KM 7210 FR:stä ja Samsung NZ64M3NM1BB:stä mitattiin yli 70-asteisia pintoja. Lisäksi Miele KM 7879 F:n sekä Samsung NZ64B5046FK/U1:n ohjauspaneeli kuumeni lähes 70-asteiseksi.

Viisi liesitasoa sai tyydyttävän arvosanan testiosiosta, jossa selvitettiin, miten nopeasti ja kuinka korkeaksi lämpötila nousee, kun hellalle unohtuu tyhjä pannu. Testissä mitattiin, paljonko teho vähenee tilanteessa automaattisesti, ja se, sammuiko laitteesta virta ennen testin päättymistä. Vain kolme laitetta katkaisi testissä virran lämpötilan noustua 307–444 asteeseen.

Testin halvimman laitteen, 270 euron hintaisen Ikea Grundad 404.670.82:n, 470 euroa maksavan Beko HII64401MT:n ja 1 700 euron hintaisen Miele KM 7474:n virta ei katkennut ylikiehumistilanteessa.

Testissä tutkittiin liesitasot muutenkin perinpohjaisesti. Niistä mitattiin muun muassa ruuanlaitossa oleellinen maksimikapasiteetti sekä se, kuinka hyvin lämpötila pysyy matalalla. Myös lämmön jakautumisen tasaisuus ja veden kuumentamiseen kuluva aika tutkittiin. Lisäksi selvitettiin laiteiden käyttömukavuus, melu ja sähkönkulutus.

Testissä 34 tason alle sijoitettavaa astianpesukonetta: moni pesee astiat paremmin eko-ohjelmalla

Lähes kaikki Kuluttajan testaamat astianpesukoneet yltävät normaaliohjelmalla vähintään hyvään pesutulokseen. Testissä on kuitenkin kaksi konetta, joiden pesutulos jää normaaliohjelmalla vain tyydyttäväksi.

Tilanteen saa kuitenkin korjattua käyttämällä eko-ohjelmaa. Sen pesutulos oli kaikilla testin koneilla vähintään hyvä.

Myös kuivaus sujuu testin koneilta pääosin hyvin tai erittäin hyvin. Yksi koneista kuivasi kuitenkin astiat vain tyydyttävästi ja toinen kone suorastaan huonosti. Kattiloiden, vuokien ja muovirasioiden kuivaus osoittautui kuitenkin haastavaksi lähes kaikilla testin laitteilla.

Astioiden peseminen kestää koneilta yllättävän pitkään: nopeimmat laitteet pesevät astiat normaaliohjelmalla hieman vajaassa kahdessa tunnissa, kun taas ekotilassa astioiden peseytymistä pitää odottaa pisimmillään viisi tuntia.

Laitteiden sähkön- ja vedenkulutus on pitkistä ajoista huolimatta pääosin maltillista. Testin astianpesukoneet ovat myös pääosin hiljaisia. Testijoukosta paljastuu kuitenkin kolme muita selvästi äänekkäämpää konetta, joiden melutaso on astioita pestessä 51–58 desibeliä.

Useimmat testin laitteet ovat helppokäyttöisiä. Astioiden lisääminen sujuu pääosin helposti, mutta huoltotoimenpiteissä, kuten suodattimien puhdistamisessa, on selkeämpiä eroja.

Tutustu lehteen ennen tilausta tilaamalla painetun lehden irtonumero kotiisi.

älykello

astianpesukone

astianpesukone työtason alle

astianpesukoneet tason alle

induktioliesitaso

induktiotaso

liesitaso