Velaksi viljelty basmatiriisi

Basmatiriisin syömisessä on kaksi eettistä ongelmaa: suuret ilmastovaikutukset ja työntekijöiden karmea kohtelu.

Kaupan riisihyllyllä iskee tenkkapoo, jos ruuan tuotantotapa kiinnostaa. Riisi on ilmastopahis, jonka viljely kuluttaa tolkuttomasti vettä ja tuottaa jopa kymmeneksen maailman metaanipäästöistä.

Riisin voi toki korvata ekologisilla vaihtoehdoilla, kuten kotimaisella ohralla tai perunalla. Mutta pakkohan se on myöntää: aasialaisruuassa ohra ei mitenkään maistu yhtä hyvältä kuin aromikkaat basmati- ja jasmiiniriisi.

Valitettavasti juuri aasialaiseen riisiin liittyy pahoja eettisiä ongelmia, eikä ilmastohaitta ole ainoa niistä.

Selvitimme basmatiriisin tuotannon eettisyyttä kuluttajajärjestöjen kansainvälisenä yhteistyönä. Tutkijat vierailivat syyskuussa 2014 Intiassa basmatiriisin tärkeimmällä viljelyalueella Himalajan kupeessa.

Suomessa myytävästä basmatiriisistä suurin osa viljellään juuri tällä Intian basmativyöhykkeellä. Siellä myös työolot ovat kurjat.

Riisinviljely lämmittää ilmastoa

Heti alkuun täytyy todeta, ettei yksittäinen suomalainen voi riisinsyönnillään – tai syömättä jättämisellään – tuhota tai pelastaa maapalloa.

Suomessa keskivertokuluttaja syö reilut 5 kiloa riisiä vuodessa. Maailman mittakaavassa se on vähän. Puolet maailman ihmisistä syö riisiä päivittäin pääruuakseen, ja miljardi ihmistä tienaa riisillä elantonsa.

Indonesialainen syö noin 160 kiloa riisiä, kiinalainen 100 kiloa ja intialainen 80 kiloa riisiä vuodessa. Väestönkasvun takia riisin kulutuksen arvioidaan kasvavan jopa 50 prosentilla vuoteen 2050 mennessä, mutta tuotanto ei tahdo pysyä perässä.

Riisin viljelyyn käytetään yli kolmannes maailman kasteluvedestä, josta on maailmanlaajuisesti suuri pula. Viljely veden peittämillä pelloilla synnyttää metaanikaasua ja aiheuttaa 5–10 prosenttia
maailman metaanipäästöistä.

Suurimmat ihmisen aiheuttamat metaanipäästöt syntyvät kuitenkin karjataloudesta. Metaani on hiilidioksidia paljon voimakkaampi kasvihuonekaasu, eli se lämmittää ilmastoa voimakkaasti.

Riisisadot ovat kärsineet vuosi vuodelta maaperän köyhtymisen ja vesipulan vuoksi. Sadot ovat riippuvaisia myös sään vaihteluista.

Pakko myydä tappiolla

Intian basmatialueella riisiä viljellään yleensä pientiloilla. Vientiin riisi päättyy välikäsien kautta. Viljelijät myyvät riisinsä paikallisille tukkukauppiaille, jotka myyvät sen taas eteenpäin.

Useimmilla pienviljelijöillä ei ole mahdollisuutta säilöä satoaan, joten heidän täytyy tyytyä kohdalle tulevaan tarjoukseen. Jos sato jää vähäiseksi, he saattavat jäädä viljelykulujen jälkeen tappiolle.

Sen sijaan tukkukauppiaat ja riisin käsittelylaitosten eli myllyjen omistajat voivat ostaa isoja määriä alehintaan ja myydä riisin voitolla sopivana ajankohtana.

Riisimyllyt ja vientiyritykset tekevät voittoa pitämällä kulut alhaisina. Työt tekevät Intian köyhimmiltä maaseutualueilta tulevat siirtotyöläiset, joilla teetetään 11-tuntisia päiviä ja joille maksetaan roposia. Maksimipäiväpalkka on 3,40 euroa, mutta siihen päästään vain sesongin parhaina aikoina.

Myös pienviljelijät palkkaavat siirtotyöläisiä, jos he eivät selviydy työstä oman perheen voimin. Usein halpaa työvoimaa löytyy epämääräisten, ilman lupaa toimivien välittäjien kautta. Työntekijöitä palkataan usein ilman työsopimuksia.

Tukien avulla poljetaan hintoja

Riistotyövoimaa käytetään niin kauan kuin kehittyvät maat joutuvat myymään riisiä polkuhintaan maailmanmarkkinoille. Muuten ne eivät pärjäisi kilpailussa, koska samaan aikaan rikkaat maat tuottavat halpaa riisiä.

Riisiä viljellään anteliaiden viljelytukien avulla esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Japanissa. Tukien ansiosta riisiä voidaan myydä vientiin alle tuotantokustannusten. Polkuhintojen seurauksista kärsivät kehittyvien maiden pienviljelijät ja vientiyritykset.

Moni viljelijä voi vain haaveilla siitä, että työllä pääsisi edes omilleen. Maatalousjätit, kuten Monsanto ja Syngenta, tarjoavat viljelijöille korkeakorkoisia lainoja siementen, lannoitteiden, torjuntaaineiden ja muiden tuotteidensa ostoon.

Lainat ajavat monet velkakierteeseen, josta voi selviytyä vain uuden lainan avulla.

Ei suojahanskoja köyhille

Pohjois-Intiassa Jaitun kaupungissa torjunta- aineita myyvä Parveen Gayal on todellinen myyntitykki. Hän on päässyt useille maatalousfirmojen järjestämille matkoille palkkioksi hyvistä tuloksista.

Vastuullisuudesta hän ei piittaa. Hän ei kerro asiakkailleen, että torjunta-aineita ruiskuttaessa olisi hyvä käyttää suojakäsineitä. Lukutaidottomat viljelijät eivät tiedä, että terveysvaaroista kannattaisi kysyä.

”Viljelijät koskevat kaikenlaiseen likaan ja syövät samoilla käsillä. Eivät he välitä”, Gayal sanoo.

Gayal kertoo auliisti bisnesmallistaan, johon kuuluu myös rahan lainaaminen viljelijöille. Jos sato jää huonoksi ja velka maksamatta, viljelijät työskentelevät  velan kuittaamiseksi.

Velkavankeus on eräs pakkotyön muoto. Se on laitonta, mutta silti yleistä Intiassa ja Pakistanissa. Maiden riisiviljelmillä työskentelee lukuisia ihmisiä, jotka korvaavat työllä maksamattomia velkojaan.

Silloin tällöin on paljastunut kuohuttavia tapauksia. Vuonna 2004 intialainen kansalaisjärjestö Asha for Education paljasti, että 25 riisimyllyllä Chennaissa pidettiin pakkotyössä lähes 10 000:ta työntekijää.

Monet olivat lukutaidottomia, ja he olivat työskennelleet samassa paikassa lapsuudestaan lähtien.

Vuonna 2010 intialaisen riisimyllyn omistaja tuomittiin lukuisten perheiden pitämisestä pakkotyössä.

Vuoden 2012 kesäkuussa toiselta riisimyllyltä pelastettiin 21 työntekijää, heistä 11 lapsia. Työntekijöitä oli pidetty epäinhimillisissä oloissa ja pakotettu työhön viiden vuoden ajan.

EU-riisi eettisempää

Suomessa myytävä basmatiriisi tulee useimmiten Intiasta, mutta eniten suomalaiset syövät pitkäjyväistä riisiä, jota viljellään pääosin Italiassa ja Espanjassa. EU-maissa kulutetusta riisistä jopa kaksi kolmasosaa on Euroopassa viljeltyä.

Emme tutkineet tällä kertaa eteläeurooppalaista tuotantoa, joten emme voi vertailla sen vastuullisuutta intialaiseen. Perusriisin keittäjää voi silti helpottaa tieto, että EU-maiden riisiä viljellään säännellymmissä työoloissa kuin intialaista basmatia.

Lisäksi Euroopan riisiviljelmillä hyödynnetään luomumenetelmiä ja pyritään käyttämään torjunta-aineita harkitusti kasveja säästävällä tavalla.

EU on myös kieltänyt joitakin haitallisia kemikaaleja, joita Intiassa yhä käytetään. Näihin kuuluu torjunta-aine parakvatti sekä maailmanlaajuisesti kielletty hyönteismyrkky endosulfaani. Tulli tutkii torjunta-ainejäämiä pistokokein.

Intia kielsi endosulfaanin jo toukokuussa 2011, mutta antoi luvan käyttää jäljellä olevat aineet. Sittemmin maa on poistanut kiellon.

Yritykset eivät tarkkaile

Yksittäisen ihmisen on mahdotonta selvittää, mistä hänen ostamansa basmatiriisi on tarkalleen ottaen peräisin. Ensinnäkin pienviljelijöiltä ostetut riisit sekoittuvat samassa myllyssä, joten tuotantoerien jäljittäminen ei onnistu.

Toiseksi monet riisiä kauppaketjuihin toimittavat elintarvikeyhtiöt eivät paljasta, keneltä ne riisin ostavat.

Esimerkiksi suomalaisten suosimaa Risella-riisiä pakkaava ja myyvä Ebro Foods ei kerro alihankkijoitaan. Risella kuului aiemmin Raisiolle, mutta Raisio myi sen pitkäaikaiselle toimittajalleen Ebrolle kymmenen vuotta sitten.

Riisiä kauppaketjuihin toimittavilla elintarvikeyhtiöillä on omia sosiaalisen vastuun standardejaan, joissa ne vaativat vastuullisuutta myös alihankkijoiltaan. Ebrolla on sosiaalisen vastuun ohjelmia kaikissa maissa, joissa se toimii. Se kuitenkin raportoi hyvin puutteellisesti toiminnastaan.

Ebro Foods kuitenkin vastasi tutkimuksemme yhteydessä tehtyyn kyselyyn, samoin Lidl. Suomalaisia kiinnostaa myös Uncle Ben´s. Sitä valmistava elintarvikejätti Mars ei vastannut kyselyyn.

Reilu riisi katoaa

Mitä tiedostava kuluttaja sitten voi tehdä? Basmatiriisiboikotti tuskin auttaa viljelijöitä. Jos heidän asemaansa haluaa kohentaa, parempi keino on lähettää palautetta riisiyrityksille ja kertoa, ettei hyväksy epäoikeudenmukaista kohtelua.

Reilun kaupan riisi olisi suositeltava vaihtoehto, koska viljelijät saavat siitä vähintään Reilun kaupan takuuhinnan. Viljelijät voivat vaikka perustaa oman myllyn, jolloin he eivät ole välikäsien vietävissä.

Reilun kaupan riisiä on kuitenkin hankala saada. Lidlillä on valikoimissaan vastuullisesti tuotettu basmatiriisi, mutta tätä Fairglobe-riisiä ei saa Suomen Lidleistä.

Reilun kaupan tiedottaja Sanna Räsänen kertoo, että Urtekramin reilua basmati- ja jasmiiniriisiä oli aiemmin myynnissä S-ryhmän ja Keskon marketeissa, mutta ei enää.

”Yksittäisiä eriä on myynnissä erikois- ja verkkokaupoissa. Määrät ovat hyvin pieniä ja saatavuus vaihtelevaa.”

Vaihtoehdot vain vähenevät: Urtekramin riisikään ei ole enää jatkossa reilua.

Maajohtaja Markku Janhunen kertoo, että Reilun kaupan riisiä on vähän tarjolla, ja sen hinnat ovat nousseet rajusti. Reilusti tuotettu riisi ei käy kaupaksi.

 

NOSTOT

”Viljelijät koskevat likaan ja syövät samoilla käsillä, joten he eivät tarvitse suojavarusteita.”

EU on kieltänyt joitakin haitallisia kemikaaleja, joita Intiassa yhä käytetään.

Riisi kasvaa vesipellolla

Riisi on yksivuotinen, 1–1,8 metriä korkea heinäkasvi, joka kasvaa kostealla maalla ja osittain veden alla. Menetelmät vaihtelevat.

Joskus riisipellolla pidetään vain parin sentin vesikerrosta, mutta esimerkiksi Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa riisiä kasvatetaan yli puolen metrin syvyisessä vedessä.

Yhden riisikilon tuottamiseen kuluu 3 000–5 000 litraa vettä. Riisiä viljellään myös karummilla vuoristoalueilla kuivalla maalla, mutta kuivan maan riisi antaa niukemman sadon kuin vesipeltojen riisi.

Monilla alueilla viljely on koneellistettua: siemenet lasketaan lentokoneesta, ja vilja korjataan puimurilla. Aasian pienviljelmillä työskennellään yhä usein perinteiseen tapaan ihmisvoimin.

Riisilajikkeet jaetaan trooppisiin indicariiseihin ja viileämmässä ilmastossa kasvaviin japonica-riiseihin. Etelä-Euroopan lajikkeet ovat japonica-riisejä.

Trooppisilla alueilla suotuisissa oloissa saatetaan saada vuodessa 2–3 satoa. Etelä-Euroopan lyhyellä kasvukaudella saadaan yksi sato.

Näin tutkimme

Tutkimus basmatiriisin tuotannosta Intiassa tehtiin kuluttajajärjestöjen yhteistyönä.

Tutkimustietoa hankittiin tutkimuslaitosten, kauppajärjestöjen ja kansalaisjärjestöjen raporteista sekä haastattelemalla asiantuntijoita. Tilastotietoja saatiin muun muassa Eurostatilta ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestöltä FAO:lta.

Kenttätutkimus tehtiin syyskuussa 2014. Tutkijat vierailivat basmatiriisin tärkeimmillä viljelyalueilla Intian New Delhin, Uttar Pradeshin, Haryanan ja Punjabin osavaltioissa.

Kansainvälisenä yhteistyönä tehty kysely painottui eteläeurooppalaisiin yrityksiin. Vastuullisuuskysely lähetettiin 12 elintarvikeyhtiölle ja eurooppalaiselle kauppaketjulle, joista 10 vastasi.

Elintarvikeyhtiöt Alce Nero, Ebro Foods, Lima Food ja Oxfam Fairtrade vastasivat, Mars ja Riso Gallo eivät vastanneet.

Suomessa toimivista kauppaketjuista mukana oli vain Lidl. Se vastasi kyselyyn.

Kyselyssä kartoitettiin, kuinka yritykset jäljittävät käyttämänsä riisin alkuperää, miten ne pyrkivät tuotannon ympäristöystävällisyyteen, valvovatko ne työoloja ja kuinka ne raportoivat sosiaalisesta vastuustaan.

Suomalainen syö yhtä paljon riisiä kuin kauraa

Suomalainen syö riisiä keskimäärin 5,3 kiloa vuodessa, eli melkein saman verran kuin kotimaista kauraa.

Keskon myymästä riisistä noin 30 prosenttia on pitkäjyväistä. Eniten ostetaan Uncle Ben’siä, toiseksi eniten Pirkkaa ja kolmanneksi Risellaa.

Yhtä paljon, 30 prosenttia Keskon koko riisin myynnistä, menee erikoisriisejä eli basmatia, jasmiinia ja risottoriisiä. Näissä ykkösenä on Pirkka.

Tumman ja täysjyväriisin osuus on noin 15 prosenttia. Merkkien suosio on sama kuin perusriiseissä.

Noin viidennes Keskon myymästä riisistä on puuroriisiä, josta suurin osa menee joulusesonkina. Myydyin merkki on Risella.

Keskivertosuomalainen syö viljaa kaiken kaikkiaan 80 kiloa vuodessa. Siitä yli puolet on vehnää: leipää, pastaa, pullaa ja keksejä.

Ohran suosio on ollut nousussa, koska tiedostavat kuluttajat ovat etsineet ekologista ja terveellistä vaihtoehtoa riisille. Keskimäärin suomalaiset syövät ohraa kuitenkin vain 2,4 kiloa vuodessa.

Tullin tilastoista ei suoraan näe, mistä suomessa myytävä riisi on peräisin. Huomattava osa tulee monikansallisten yhtiöiden kautta ja on tilastoitu näiden kotimaahan.

Täysjyväriisi ja pitkäjyväinen riisi tulevat kuitenkin useimmiten Espanjasta ja Italiasta, basmatiriisi Intiasta ja jasmiiniriisi Thaimaasta.

Täysjyväriisistä on poistettu vain uloin kuorikerros, ja ravinteet ovat siinä parhaiten tallella. Valkoinen, hiottu riisi on ravintoarvoltaan köyhin.

Suomessa syötävä perusriisi on yleensä parboiled-höyrykypsennettyä. Ravintoaineet imeytetään höyryn ja paineen avulla riisinjyvän
ytimeen, jolloin 60–80 prosenttia ravinteista jää riisiin hiomisen jälkeenkin.

Lähteet: Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Ruokakesko ja Ruokatieto.fi.

Kommentit (3)

Taisi unohtua riisin oljen polttaminen. Aqi nytkin jopa yli 250 eli erittäin epäterveellinen ilma. Ilmassa savua ja pölyä sateettomana aikana.

Ei se vesi siellä pellolla mihinkään kulu, pumpataan altaisiin ja päästetään sitten pois. Vettä riittää, joskus olohuoneeseen saakka. Oljet poltetaan ja palautetaan peltoon. Riisi kuivataan yleisellä tiellä ja sitten lajittelu ja säkitys. Varasto on n. 20 m2 betonikoppi. 3 ha tuottaa kymmenille sukulaisille riisit. Karabao kyntää ja lannoittaa samalla. Mikä voisi olla ekologisempaa? Vesi taivaalta, kuivausenergia taivaalta, eläin ja ihmistyöllä tuotettu kasvi? Tasan nolla litraa vettä ” kuluu”. Ongelmana ovat isot, korruptoituneet yhtiöt, jotka väkisin pakottavat käyttämään lannotteita ja ostamaan koneita, kohta on pellot pilalla. Euroopassa tuotettu riisi tuhlaa luonnonvaroja todennäköisesti tuhatkertaisen määrän Aasialaiseen verrattuna.

Poistakaa ensin turhuudet kuten lentokoneen käyttö turisti matkustamisesta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.