Silittäminen on tekniikkalaji – kuusi vinkkiä ryppyihin
Miten kauluspaita, housut tai verhot kannattaa silittää? Ryppyjä oikoessa on hyvä muistaa ainakin nämä kuusi asiaa.
1. Varo pisarajälkiä etenkin arkojen tekstiilien, kuten silkin ja tekokuitu lyocellin (Tencel) kostuttamisessa.
2. Aloita silitysurakka alhaisinta lämpötilaa vaativista vaatteista.
3. Pienet ja vaikeat yksityiskohdat kannattaa silittää ennen laajempia alueita. Kauluspaidan silitys kannattaa aloittaa kauluksesta ja edetä hihan suukappaleisiin. Housujen silitys alkaa vyötäröstä ja taskuista.
4. Kaksinkertaiset kohdat silitetään ensin nurjalta ja sitten päälipuolelta. Vaatteet, joissa on painokuvioita, kannattaa silittää kokonaan nurjalta puolelta.
5. Isot kankaat tahtovat ryppyyntyä uudelleen silityksen edetessä. Siirrä silitettyä osuutta itsestäsi poispäin – kangasta voi esimerkiksi laskostaa tuolin selkänojalle. Verhojen silitys onnistuu useimmilla höyrysilitysraudoilla pystyasennossakin.
6. Anna vaatteen kuivua hetki silityksen jälkeen, ennen kuin laitat sen kaappiin.
Lähde: Martat
Lue myös: Silitysrautatesti
housut
höyry
Höyrysilitysrauta
kauluspaita
neuvo
silittää
silitys
Silitysrauta
tekstiili
vaate
Verhot
Vinkki