Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä.

Takaisin kauppaan

Testissä 29 leivänpaahdinta: isot erot hinnoissa, paahtonopeudessa ja paahtotuloksessa

Julkaistu: 21.06.2022
Leivänpaahdin, jossa on kaksi paahtoleipäviipaletta.

Parhaat paahtimet maksavat satasia, mutta hyvän voi saada jo muutamalla kympillä.

Testasimme yhteensä 29 leivänpaahdinta, joiden hinnat vaihtelevat suuresti: noin 20 eurosta yli 300 euroon saakka. Laadussakin on suuria eroja, mutta korkea hinta ei takaa, että paahdin on laadukas. Jotkut kalliitkin mallit paahtavat leivän hitaasti, eivätkä ne välttämättä edes paahda leipää kunnolla. Testin kärjessä on kalliita paahtimia, mutta kärjen tuntumaan sijoittuu myös useita 20–50 euron laitteita.

Testissä laitteilla paahdettiin sekä tuoretta että jäässä olevaa, pakastettua paahtoleipää. Molempia leipiä paahdettiin kolme erää, ja paahtamiseen kulunut aika mitattiin. Sen jälkeen asiantuntijat arvioivat paahtotulosta: ruskistuneen alueen laajuutta ja lopputuloksen tasaisuutta.

Nopeita tuoreen leivän paahtajia on paljon, muun muassa kaikki testin kärkinelikon laitteet. Nopein paahtaa tuoreet leivät keskimäärin 1,7 minuutissa. Toisaalta testissä on myös muutamia todella hitaita laitteita, joilla paahtaminen kestää yli kolme minuuttia. Myös pakastetun leivän paahtamisessa nopeuserot ovat suuria.

Puolet laitteista jättää tuoreena paahdetusta leivästä vähintään neljänneksen vaaleaksi. Kuusi paahdinta ruskistaa tuoreesta leivästä niin pienen alueen, että ne saivat tästä testiosiosta vain yhden pisteen kymmenestä. Pakastetulla leivällä ruskistuneet alueet jäivät pääosin hiukan epätasaisemmiksi kuin tuoreella leivällä, mutta hyviä tuloksia saatiin silti monella paahtimella. Tasaisinta jälkeä tekivät ne laitteet, jotka tekevät tasaista pintaa myös tuoreena paahdettuun leipään.

Testivoittoon yltäneet kahden leivän paahtimet maksavat noin 150–300 euroa, mutta Kuluttajan Hyvä ostos -kunniamaininnan erinomaisesta hinta-laatusuhteestaan keräävät paahtimet maksavat vain 25–30 euroa.

leivänpaahdin

leivänpaahtimet

testi