Taulutietokoneet

2.95 €

Taulutietokoneet

17.4.2013|
Testissä oli mukana yhdeksän taulutietokonetta, mukaan lukien neljä Windows-laitetta. Laitteiden hinnat vaihtelevat noin 200 ja 900 euron välillä.
Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmillä varustetut tabletit olivat mukana testissä ensimmäistä kertaa. Tähän asti tabletin ostaja on joutunut valitsemaan Applen iOS- ja Googlen Android-käyttöjärjestelmien väliltä. Windows-käyttöjärjestelmästä on tableteille kaksi täysin eri versiota: Windows RT tavallisille tableteille ja Windows 8 niille tableteille, jotka ovat käytännössä kosketusnäytöllä varustettuja kannettavia tietokoneita.

Useita tabletteja myydään erikokoisilla muisteilla varustettuna. Sopivaa tallennustilaa pohtiessa on hyvä huomioida, että valmistajan ilmoittama muistin koko ei ole kokonaan käyttäjän hyödynnettävissä esimerkiksi valokuvien tallennuksessa. Tablettiin asennettu käyttöjärjestelmä vie pahimmillaan puolet laitteen tallennustilasta. Erikseen ostettava muistikortti on kätevä tapa laajentaa tallennustilaa sellaisilla laitteilla, joista löytyy muistikortinlukija. Tietysti myös erilaiset verkkotallennukseen tarkoitetut pilvipalvelut ovat tarjolla ahkerille arkistoijille.

Tabletteihin voi hankkia lisävarusteeksi erillisen fyysisen näppäimistön, jos haluaa kirjoitella enemmänkin, eikä ruudun tökkiminen tällaisessa käytössä tunnu luontevalta. Samsung ATIVsmartPC:n mukana toimitetaan näppäimistö. Erikseen hankittava näppäimistö maksaa helposti sadan euron verran.

Testatut tuotteet

Vertailu Merkki Malli Hinta 1) KOKONAISARVOSANA
Näytä Sony Xperia Tablet S (3G + 16GB) 570 € 🔒
Näytä Apple iPad Mini (16Gb + 4G) 465 € 🔒
Näytä Apple iPad (16Gb + 4G) 624 € 🔒
Näytä Asus Vivo Tab RT (64Gb) 700 € 🔒
Näytä Microsoft Surface RT (32GB) 479 € 🔒
Näytä Amazon Kindle Fire HD 16GB 199 € 2) 🔒
Näytä Samsung Google Nexus 10 465 3) 🔒
Näytä Microsoft Surface Pro 690 3) 🔒
Näytä Samsung ATIVsmartPC 900 € 🔒