Kotimyynti

  • Harmonikan sai palauttaa

    Asiakas vaihtoi harmonikkansa uuteen, ja maksoi välirahaa 2 000 euroa. Myyjä toi uuden harmonikan asiakkaan kotiin. Asiakkaan mielestä bassonäppäimistä kuului ylimääräisiä ääniä. Hän vetosi kotimyynnin peruutusoikeuteen. Myyjän mukaan asiakas oli pyytänyt hänet kotiinsa. Hän pidätti kauppahinnasta 386 euroa.

    Ostaja ei näyttänyt, että harmonikassa olisi ollut vikaa. Tällä ei kuitenkaan ollut väliä, koska kauppa oli tehty kotimyyntinä. Nykyisin kotimyyntisääntöjä noudatetaan, vaikka asiakas olisi pyytänyt myyjän kotiinsa. Kauppasopimus tehtiin vasta kotona, ja sen vuoksi asiakkaalla oli 14 päivän peruutusoikeus.

  • LIUKUOVIEN KOTIMYYNTI

    Yrittäjä tarjosi puhelimitse liukuovia ja tarjoutui tulemaan paikanpäälle ottamaan mitat ovia varten.
    Mitat tarkistettuaan yrittäjä ilmoitti ovien maksavan 85 euroa enemmän kuin puhelimessa oli kerrottu. Sovittiin myös mahdollisesta 85 euron lisätilauksesta. Kuluttaja ilmoitti seuraavana päivänä päätyneensä kilpailevaan tarjoukseen. Yrittäjä laskutti mittauskäynnistä 50 euroa, minkä kuluttaja maksoi maksukehotuksen jälkeen samoin kuin 8 euron huomautuskulut. Hän vaati summan palauttamista, koska yrittäjä ei ollut kertonut mittauskäynnin maksullisuudesta eikä tämä ollut myöskään antanut kotimyyntiasiakirjaa.

    Kuluttajariitalautakunta suositti summan palauttamista. Koska aloite toimeksiantoon oli tullut yrittäjältä ja sopimus oli solmittu kuluttajan kotona, kysymyksessä oli kotimyynti. Kuluttajalla on oikeus peruuttaa tilaus määräajassa, jolloin yrittäjän on palautettava saamansa maksu viivytyksettä. Koska kotimyyntiasiakirjaa ei ollut annettu, sopimus oli pätemätön.

Alkuun