Epäonnistunut ovi

Henkilökohtaisena työhuoneena ja harrastustilana käytetyn autotallin ovi vaurioitui. Asukkaat tilasivat uuden samankaltaisen metallisen kippioven asennuksineen. Hinta oli noin 2 900 euroa. He eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä lopputulokseen: ovi oli käyristynyt, ja kynnyksen kohdalle jäi noin puolentoista sentin rako. Myös pystysivulla näkyi rakoa. Myyjän mielestä ostaja oli itse vahingoittanut ovea. Ostaja hankki tavarantarkastajan tutkimaan oven, ja tämä löysi siitä useita vikoja.

Tavarantarkastuskertomuksen mukaan ovi ei vastannut aiempaa ovea, joka oli toiminut hyvin 12 vuotta. Uuden oven alareunaan jäi haitallinen väli. Oven käyttäminen oli johtanut sisäpinnan naarmuuntumiseen sivussa olevien tankojen kohdalta. Ei ollut uskottavaa, että ostaja olisi vahingoittanut ovea. Koska myyjä ei ollut korjannut ovea ostajan pyynnöistä huolimatta, sen oli vaihdettava ovi uuteen virheettömään. Lisäksi myyjän piti korvata tavarantarkastuskulut, 1 500 euroa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.